Diagnoosia odotellaan taas

Taas on tilanne päällä. Onneksi asun Helsingissä ja onneksi saan olla Yliopistollisen keskussairaalan potilaana ja Kalasataman terveyskeskuksen päivystys toimii hienosti. Viime tiistaiaamuna Hesarin luku ei sujunut tavallisen tapaan.  Näkymä oli kuin huonosti tarkentuneessa valokuvassa.  Ensimmäinen silmälääkärin toteama näköhermontulehdus on vuodelta 1989, joten tunnistin tilanteen. 

Puolelta päivin ei ollut enää varattavia aikoja terveyskeskuspäivystykseen.  Siispä jonoon. Vastaanottohuoneen numero oli 13. Onnennumero: lääkäri osasi tehdä huolellisen lähetteen ja jo vähän kolmen jälkeen olin Silmäklinikan päivystyksessä.

Päivystävä silmälääkäri teki esimerkillistä työtä. Laboratoriokokeet tehtiin Haartmanin sairalassa ja iltayhdeksältä olin jo Meilahden magneettikuvauksessa.  Silmiä kuvattiin 50 minuuttia. Kymmenen jälkeen sovittiin, että jatketaan aamuyhdeksältä, kun neuroradiologi on saanut kuvat lausuttua.

Aamuyhdeksältä otettiin kuvia näköhermosta ja silmänpohjista. Magneettikuvassa latautui varjoaineella aktiivinen tulehdus aivoissa. Puolelta päivin siirryttiin Meilahden neurologian päivystykseen, tilaan numero 13.  Sinne tulikin yllättäen katsomaan minua jo kohta parikymmentä vuotta hoitanut neurologi, jota oli konsultoitu jo Silmäklinikalta. Otettiin vielä yksi  vasta-ainekoe, joka on lähtenyt Lyypekkiin Dr. Stöckerin laboratorioon ja parin viikon päästä kuulen vastauksen. Jos vastaus on positiivinen, sairaus pysyy edelleen ultraharvinaisena.

Hoito jatkui osastolla, huoneessa numero 10.  Toinen gramma (eli 1 000 milligrammaa) kortisonia ja vihdoinkin sairaala-apteekki sai immunoglobuliinit ja sitä tiputettiin kolmena päivänä. Näkö on palautunut aika hyvin.

Nyt jo kotona. Väsynyt, mutta onnellinen siitä, että saan asua Helsingissä, missä kaikki tämä on mahdollista. Vielä kiitollisempi olen siitä, että terveyskeskuslääkäri jaksoi paneutua ja tehdä lähetteen ja silmätautien päivystäjälle, joka sai Meilahden röntgenin avaamaan 1,5 Teslan pikkukoneen, jossa ilmeisesti oli sopivin leikesarja näköhermon kuvaukseen. Englanniksi sanottaisiin "walked an extra mile".   Osaamisen lisäksi tarvitaan viitsimistä. Näköhermontulehduksesta voi pahimmillaan seurata sokeutuminen.  Siksi on hyvä pitää kiirettä.

Monellakin lailla jännät paikat.  Nyt neurologi oli ihan innoissaan, ehkä vihdoinkin osataan hakea täsmälleen oikeita vasta-aineita. Raportoin sitten, kuinka kävi.  Nyt odotellaan, että lääkitys tehoaa. Kuume on edelleen määrittämättä.

Eilen kävin kardiologilla Forumin Mehiläisessä.  Siellä sai odottaa kassalle melkein yhtä kauan kuin Kalasatamassa lääkäriä!  Kassanhoitajamitoitus ei tainnut olla kohdillaan.