Sairaan hyvä potilas

Aika tuntuu pysähtyneen ikuisen soten odotuksessa. Terveystalo ja  Diacor saivat luvan fuusioon.  Niinpä kummaltakaan taholta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään kiinnostavaa. Mehiläinen   on ensimmäisenä aloittanut lääkäreidensä pistearvioinnin.  Pisteitä annetaan todennäköisesti vuorovaikutustaidoista, ehkä heti vastaanottotilanten jälkeen.  Oikeastaan arvio pitäisi antaa viiveellä: oliko diagnoosi oikea, oliko lääke sopiva, olivatko hoito-ohjeet riittävät?  Entä  kirjaukset potilastietoihin, olivatko ne oikein, onko niissä riittävä informaatio, jos joutuu palaamaan samasta syystä jonkun toisen lääkärin hoitoon? Pitkässä jouksussa kirjoittaminen, vaikkapa hyvän lähetteen laatiminen,  pääsee arvoonsa. On silti tunnustetava, että jos pystymetsästä varaisin aikaa yleislääkärille, luultavasti menisin sille, joka on saanut hyvää potilaspalautetta.  Mitäpä sitä mieltään pahoittamaan jollekin töykeästi käyttäytyvälle. Vuorovaikutustaidot ov...

Yleislääkäri tietää vähän paljosta ja erikoislääkäri taas paljon vähästä. Näinhän me olemme oppineet. Ultraharvinaispotilaat tykkäävätkin yleislääkäreistä, jotka suoraan sanovat, etteivät ole ikinä taudista kuulleetkaan. Hankalia tapauksia ovat lääkärit, jotka teeskentelevät tietävänsä. Siitä ei yleensä hyvä seuraa. Jo yhteen uuteen tautiin perehtyminen on aikaa vievää.  Saati sitten se, että tietäisi, mitkä ovat diagnostiset kriteerit. Kun diagnoosi on tehty, pitäisi vielä tietää, miten hoidetaan.  Kaikkea ei voida hoitaa, voidaan vain lievittää ja auttaa potilasta selviytymään yksinäisen ja hankalan tautinsa kanssa. Jos tauti havaitaan lapsena, Lastenklinikalla paneudutaan yleensä perusteellisesti - vaikka siihen yhteen ainoaan potilaaseen, joka Suomesta löytyy. Saattaa olla niin, että ultraharvinaissairauden ainoa suomalaisasiantuntija onkin lastenlääkäri. Mutta kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi, ei löydy enää yhtään aikuista hoitavaa erikoislääkäriä. Joskus...