Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Lääkärinlaatu.fi olisi tarpeen - luottamus hoitosuhteessa

Kuva
Pariisissa alkoi hammassärky. Siellä vasta oli vaikeaa löytää päivystävää hammaslääkäriä. Kun hammaslääkärille pääsin, hän kirjoitti viikon antibioottikuurin ja ohjeen menneä kuuden päivän kuluttua hammaslääkäriin. Se kuulemma on särkytapauksessa maan tapa.

Parissa päivässä antibiootti vei kivun. Palasin Suomeen ja oli kiire hoitaa hammas kuntoon, sillä muuten käsileikkaus olisi peruuntunut. Siksi netistä hammaslääkäriä etsimään. Löytyihän se aika jo seuraavalle aamulle.

Tässä ensimmäinen varoituksen sana.  Mieti kahdesti, menetkö sellaiselle lääkärille, jonka varauskirja on on tyhjä. Minkähän takia hänellä ei ole potilaita?  Kyseessä oli kuitenkin luotettavana pitämäni isompi firma, joten uskaltauduin.

Särky ei enää tuntunut, antibiootti oli tehonnut. En siis osannut sanoa, missä hampaassa särky on.  Tiesin, että oikean alaleuan keskivaiheilla.  Hampaassa ei tienkään ollut mitään päälle päin näkyvää vikaa. Olin käynyt maaliskuussa tarkastuksessa. Hammaslääkäri kysyi: aloitetaanko j…

Terveisiä lihanleikkaamosta

Kuva
Sormi on paketoitu. Ei löytynyt glomus tumoria, joka lienee hyvä tai huono asia. Kaikki alkoi mukavasti. Kello 7.15 ilmoittutumassa oli toistakymmentä potilasta. Tehokasta toimintaa, oranssia viivaa pitkin pukemaan leikkauspaita päälle. Lääkäri katsoi sormea ja kertoi, että leikataan verisuonimöykky ja otetaan sitten kynsi pois. Sitten isoon leikkaussaliin, jossa oli jo kolme hoitajaa. Leikkauspöydän päälle viritettiin puolihenkilöteltta, toiselle puolelle jäi sydänmonitorin kanssa sairaanhoitaja, joka esittäytyi. 

Käteni otettiin teltan toiselle puolelle.  Kuulin, että huoneeseen tuli lisää ihmisiä, joita en nähnyt. Sanottiin: nyt pistää. Minä sanoin, eikö voitaisi sanoa: "Päivää".  Sain vastauksen: "Päivää".

Ehkä siellä olikin vain leikkausrobotti. Kuulin, että tarvittiin lisää punakantisia näyteputkiloita teurasjätettä varten. Siinä kaikki. Kun leikkaus oli ohi, puoli-ihmisteltta purettiin ja   käteni oli paketissa. Leikkaussalissa oli enää  jäljellä monitorih…

Hyvänlaatuinen tuumori ei välttämättä ole helppo juttu

Kuva
Huomenna menen päiväkirurgiseen leikkaukseen, sormestani leikataan pikkuruinen, mutta kipeä glomus tumor. Kynsikin taidetaan ottaa pois. Googlettelin vähän aiheesta, keskimäärin potilaalla on ollut 10,5 lääkärikäyntiä ennen kirurgille päätymistä.

Kyllä minäkin kahden neurologin kanssa sormestani juttelin, ja toinen sanoi: "sehän pitää leikata pois". Menin terveyskeskukseen, sain lähetteen ja sitten leikkausjonoon ja huomenna on aika. Tuumorista otetaan koepala, joskus se voi olla pahanlaatuinenkin.

Meillä ultraharvinaisissa on muutamia jäseniä, joilla myös on jokin "hyvänlaatuinen" kasvain.  Hyvänlaatuinen on aivan absurdi termi.  Hyvänlaatuinen tarkoittaa, että ei ole syöpä eikä siis tappava. Hyvänlaatuinen ei kyllä tarkoita yhtään mitään mukavaa.  Minun pikku tuumorini voi olla joskus - etenkin oltuaan kylmän kanssa kosketuksissa hyvin kipeä. Ja kipu on pahinta öisin. Hyvänlaatuinenkin kipu voi sattua pahasti.

Joillain on paljon vaikeampia tuumoreita, jotka aih…