Sotea meteopaateille mätäkuuksi

Eilen juteltiin älykkäitä älykkäistä leikkikentistä kasvatustieteen väitöksensä tehneen ystävättäreni kanssa.  Hän arveli, että positiivinen psykologia on tulossa. Myös playfulness, leikkisyys otetaan vakavasti.  Oppimisen ilo.

Ilta-Sanomissa kerrottiin sääherkistä ihmisistä eli meteopaateista.  Ruotsissahan television meteorologit ovat saaneet vihoja päällensä huonojen säiden vuoksi.  Pitänee siis olla iloinen, ettei ole enää Ilmatieteen laitoksen johtokunnassa, vaikka se aikanaan oli hyvin mielenkiintoinen toimikausi. En silti ole meteopaatti.

Kuvassa paksuin punainen kirja on Textbook of Psychiatry (American Psychiatric Press 1999). Mielenvaurioiden virallinen luettelo. Kirja on niin vanha, että siinä on mukana vielä CD. Siinä on 1762 sivua ja luin sen aikanaan kolmeen kertaan. Nyt USA:ssa aiotaan repiä vanha psykiatrian raamattu DSM-5 (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) ja uudelleen bootata koko psykiatria. Uudemmassa painoksessa  on 400 sivua vähemmän.  Ehkä hulluus on tiivistynyt. Hinta on pysynyt samana, ei ole inflaatio vaikuttanut, aikanaan maksoi vähän yli tuhat markkaa ja nyt 150 €.  En silti taida viitsiä, sillä tuskin siihen on vielä playfulness ehtinyt.

Nykyinen aivokuvantaminen, fMRIm MEG ja muut huipputeknologiat (joissa me Suomessa olemme hyviä, toivottavasti ne nyt Karolinskassa jo vihdoinkin ymmärtävät antaa sen Nobelinsa Riitta Harille) panee ajattelemaan uusiksi koko psykiatrian. Eli nyt voidaan kuvantamalla seurata viallista aivotoimintaa.

Toisaalta me tiedämme, että vakavankin aivovamman jälkeen osat aivoista organisoituvat uudelleen ja hyvällä onnella ja kovalla työllä toimintakykyä palaa ainakin osittain. Aikanaan luin tuota kirjaa tarkkaan siinä toivossa, että omituisilla oireille löytyisi vikaa mielestä.  Kuvittelin niin, että mieltä olisi helpompi korjata kuin aivoja. Nyt jo tiedetään enemmän, mielellä voi vähän korjata aivoja. Pitää vaan yrittää enemmän. Jos Michael Schumacher siitä heräilee, ryhtyy varmaan täysillä töihin, jos ymmärtää olevansa hengissä.

Eiköhän tuo meteopatia ole vitsi.  Toivotaan niin.  Siinä vaan on jotain niin suomalaista sairaudentuntoa. Eli halutaan diagnoosi.  Ja kun minulla on diagnoosi, minussa ei ole mitään vikaa. Vaan syy on jossain muualla.  Eli säässä. 

Minulla on toinenkin ammattikasvattaja, hän kouluttaa häirikkökoiria. Tai hän sanoo, ei koiria voi kouluttaa, koiranomistajia hän kouluttaa.  Juttelimme sitten Supernanny-ohjelmasta, jossa supernanny panee kauhukakaroiden vanhemmat järjestykseen.   Nyt on tullut koiranomistajien kasvatukseen vielä parempi vinkkiohjelma: Manhattanin kauhuäidit. Häirikkökoiran kouluttajan työ on siinä mielessä kiitollisempaa, että hänen asiakkaansa ymmärtävät, että koiran käytös ei kuulu kunnalle eikä Kelalle, vaan koiranomistajien on itsekin tehtävä kovasti töitä.

Me suomalaiset haluttaisiin lääkäriltä diagnoosi, sitten Kelan kyydillä pirssillä Kela-terapiaan. Koska on diagnoosi, ei tarvitse kotona tehdä mitään. Oletteko huomanneet, sotessa puhutaan palvelun tuottamisvastuusta, palvelun järjestämisvastuusta, kunnan vastuusta. Entä sitten ihmisen oma vastuu?  No, minunhan ei tarvitse nyt enää mitään huolehtia, minulla on meteopatiadiagnoosi.