AAA-luokan potilasvalitus - ilmavaivoista

Huonotuulisena ei ikinä pitäisi kirjoittaa blogia.  Sehän jää elämään virtuaaliavaruuteen enkä saa sitä pois, ellen nyt kirjoita Googlelle anomuskirjettä.

Naamassani on nyt lukemattomia verenpurkautumia.  Jos olette joskus nähneet rappioalkoholistin naamavärkkiä, samanlaista tummanpunaista hämähäkinverkkoa naamarustinki täynnä.  Kuvassa on poskesta muutama neliösentti eikä suinkaan pahinta paikkaa.

Kävi nyt niin, että  vatsavaivan diagnostiikka oli edennyt gastroskopiaan asti. Olin saanut kirjeellä tiedon ajanvarauksesta ja valvonut öitä huolissani.  Minullahan on ihan maamme johtavan yliopistosairaalan mittaustutkimuksissa vuonna 2005 todettu lievä Pähkijänsärkijän oireyhtymä (englanniksi nutcracker syndrome, jota googlettamalla löytyy vähän enemmän, en viitsi laittaa linkkiä, mm. Mayo-klinikalla on hyvä ja Marseilllesta Ranskasta).  Olin myös useaan kertaan yrittänyt kertoa, että niistä ajoista vaiva nyt tullut paljon pahemmaksi.

Googlettamisessa on se huono puoli, että sieltä löytyy myös ikäviä asioita, esimerkiksi se, että Pähkihänsärkijä ei ole vain kiva ooppera, vaan siinä on myös korkea kuolleisuus.  Kun laitan kuvan, iloitkaamme yhdessä, että revenneitä verisuonia oli vain naamalla ja kaulassa. Pähkinänsärkijällä ja vatsa-aortalla on ikävästi paljon yhteistä. Oikeastaan googlesta sain lukea miltei sanasta sanaan, mitä olen yrittänyt kertoa - olisipa edes yksi lääkäri ehtinyt TT-kuvien, ultraäänien tai tähystysten sijaan kuuntelemaan potilasta edes hetken. "Kipua tuntuu eniten istuen, makuu helpottaa ja aktiivinen liikunta provosoi."  Päivystyksestä piti kerran lähteä kotiin koska en pysynyt enää istumaan hetkeäkään eikä sairaalassa ollut sänkyä.

Pähkinänsärkijässä ruokatorvi ja vatsan muita osia ja verisuonia menee kramppiin.  Nyt ne menivät kramppiin vastustaessaan tähystysputkea.  En viitsi kuvailla miltä se tuntui.  Jos asia olisi tullut yllätyksenä, antaisin anteeksi.  Mutta kerroin etukäteen ja lääkärit (harjoittelevalle tähystäjälle annan anteeksi, hän saattoi luottaa siihen, että vanhempi kollega tietäisi) ainakin teeskentelivät tietävänsä mikä Pähkinänsärkijä on, vaikka onkin harvinainen vaiva.

Niinpä sitten "pinnistelin niin kovasti"  (ymmärtääkseni suoliston ja ruokatorven peristaltiikka ei ole ihan sellainen asia, johon potilas itse voisi kovin paljon vaikuttaa), että verenpurkaukset ovat omaa syytäni.  Kiitos paljon.  Jatkuvan oksennusreflektin ja krampin seurauksena myös virtsarakonsulkijalihas meni epäsynkkaan ja niin oli pissat housussa.  Sairaanhoitaja sentään myötätuntoisesti antoi muovin mukaan, että voin laittaa taksissa penkin suojaksi.

Minä olen aina sanonut, että jos potilas valittaa, se johtuu pahasta mielestä tai siitä, että potilaassa on myös itsessään vikaa.  Minun on raportoitava tämä asia sairaalaan myös siksi, että tänään googlessa opin, että sinänsä harvinaista oireyhtymää on etenkin nuorilla naisilla.

Minähän olen vanha ja kurttuinen akka. Nuorella ihmisellä tällainen naamavärkki olisi kova paikka.
Haluan heidän siellä tietävän, että jos tiedetään potilaalla olevan Pähkinänsärkijän oireyhtymä, siihen varaudutaan asianmukaisesti.  Gastroskopia (tähystys) on kai mahdollista tehdä kevytnukutuksessa. Oli minullakin käsilaukussa nitrot mukana.  (Ruokatorvi on samanlaista sileää lihasta kuin verisuonet ja nitro olisi saattanut rentouttaa sitä). 

Sain minä sentään lääkäreiltä diagnoosin: ilmavaivoja. Katsotaan nyt kaikki kortit loppuun Suomessa, vai pitääkö tästä lähteä Ranskaan lääkärille,  Mayo-klinikka voisi tulla liian kalliiksi.  Kaksi lasta alateitse synnyttäneenä vertasin lääkäreille vatsakipujani siihen. Synnytyskipuja pelkääviä voikin tästedes lohduttaa, ettei "se ole ilmavaivoja kummempaa".

Minua harmittaa, että joudun pilaaamaan ylilääkärien hyvää työaikaa muistutuksen käsittelyyn.  Potilastyössä heidän aikansa tulisi käytettyä paremmin.  Muistutus on tehtävä, että vastaisuudessa vahingolta vältyttäisiin etenkin nuorten ja nättien ihmisen kohdalla.  Saattaa olla, että verenpurkaumat häviävät ajan kanssa, mutta kokemuksesta tiedän, että hiusverisuonissa se saattaa jäädä pysyväksi.


#valitus #potilas #tähystys #mayo-klinikka #hus #potilasvalitus






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laboratoriotulokset - voiko niihin luottaa?

Potilas vertaili Helsingin yksityiset lääkärikeskukset

Kumma tauti ja kummat oireet