Luuseripotilas
Pitäisi elää niin kuin saarnaa. Nyt on tunnustettava tappio. Olenhan aina sanonut (tai oikeastaan kirjoittanut) että kohteliaasti käyttäytyvän ja neuvottelutaitoisen potilaan ei koskaan tarvitse tehdä valitusta vaan asiat hoituvat keskustelemalla.
Tein siis valituksen, heti seuraavana aamuna ja kiikutin saman tien postiin. Jos olisin viivytellyt, lauhkeana ihmisenaä olisin leppynyt ja unohtanut koko asian. Onneksi pahimmat läiskät kasvoilla ja kaulassa ovat tasoittumassa. Mielialakin on tasoittumassa. Pahimmat lommot jäivät itsetuntoon.
Olenhan kirjoittanut laajasti kirjaan monta lukua potilasvalituksista. Siinä siis kerromme, että potilaat ovat anteeksiantavaisia ja valitukseen liittyy lähes poikkeuksetta mielen pahoittaminen. Mutta aina pitäisi ensin keskustellen selvittää asia. Myös HUS neuvoo sivuillaan, että "Väärinkäsitykset, jotka liittyvät hoitoon ja kohteluun potilaan ja häntä hoitaneen henkilön välillä voidaan usein selvittää avoimella keskustelulla, eli suullisella muistutuksella. Avoimella keskustelulla voidaan usein myös korjata hoidossa tapahtuneet virheet tai puutteet."
Miksi en siis minä, omasta mielestäni niin taitava ja tahdikas potilas en pystynyt avoimeen keskusteluun. No siksipä juuri, että olin niin loukkaantunut, että en olisi kyennyt rauhalliseen keskusteluun. Ja tarkemmin ajatellen, jos istut pimeässä huoneessa pissat housussa, lähtöasetelma vakavaan neuvotteluun ei ole kovin lupaava.
Enkä voinut jälkikäteenkään soittaa, sillä en tiennyt nimiä. Olenkin purkanut tilanteen jälkikäteen.
Miltei kaikki kirjassani mainitut vikaanmenomahdollisuudet toteutuivat.
1. Potilaan luottamus voitetaan tervehtimällä. Nyt kukaan ei tervehtinyt saati sitten esittäytynyt.
2. Ennakko-ohjeissa oli käsketty ottamaan mukaan Kela-kortin liäksi reseptit ja muut sairauteen liittyvät tutkimukset ja röngenkuvat. Edellisenä päivänä olin käyttänyt pari tuntia yhteenvetoon lääkityksestä ja muusta oleellisesta (lääkelistan lisäksi 10 riviä). Ei kiinnostanut.
3. Ennakko-ohjeissa puhuttiin esilääkityksestä. Ajattelin jättää sen lääkärin harkintaan kerrottuani kramppiriskistä. Nielu kyllä puudutettiin ja siinä tehtiinkin ainoa kysymys: onko puudutusaineallergiaa.
4. Toimenpide on tehty pari kertaa ennenkin. Se on epämiellyttävä mutta ei ollut sattunut. Nyt siis teki kipeää. Hyvin kipeää. Ei meinannyt tähystin suosiolla perille, mutta saivat lopulta runnottua perille. Siinä sitten kouristelin niin että tuli pissat housuun.
5. Kun letkut saatiin pois, nousin istumaan ja tunnustan, sanoin ruman sanan, vain itsekseni enkä osoittanut sitä kenellekään.
6. Vatsassa ei siis ollut mitään vikaa. Jos jotainn löytyy koepaloista, tulee kirje. Vatsakivut siis ilmavaivoja. Tähystys oli vaikeaa ikävää, koska mahalaukkuni on väärään suuntaan vinossa. Minun vikani siis.
7. Tähän asti ymmärrykseni olisi riittänyt. Ajattelin, että siinä nyt joku onneton tekee elämänsä ensimmäistä kertaa toimenpiteen ja siksi on pällystakki vahtimassa. Yliopistosairaaloissa on lupa toheloida opetellessaan.
8. Viimeinen niitti muistutukseen on tässä: kun ihmettelin pissamärkiä housujani, joku heistä kolmesta (olivat selkäni takana, etten onneksi tiedä kuka) nuhteli: "Teidän olisi pitänyt käydä pissalla ensin."
9. Jos verenpurkaumat ovat ihan tavanomaisia, heidän olisi kuulunut ystävällisesti sanoa siitä potilaalle heti. Nyt ne olivat omaa syytä: "koska te pinnistelitte niin kovasti."
Minä siis olin viallinen potilas, jolla on kramppaileva ja ahdas ruokatorvi, jonka maha oli väärässä asennossa ja joka krampeissaan pinnisteli kovasti eikä ollut edes ymmärtänyt, että pitää käydä pissalla. Minä kun olin tähän ikään asti luullut, että pissalla käydään kun pissattaa.
Minä kyllä tiedän, että potilasvalitukset ovat pääsääntöisesti aiheettomia ja tiedän, että pääsääntöisesti johtuvat potilaan huonoksi kokemasta kohtelusta. Niinpä.
Tarinan alkujakso löytyvät blogista.
#potilasvalitus #hus
Tein siis valituksen, heti seuraavana aamuna ja kiikutin saman tien postiin. Jos olisin viivytellyt, lauhkeana ihmisenaä olisin leppynyt ja unohtanut koko asian. Onneksi pahimmat läiskät kasvoilla ja kaulassa ovat tasoittumassa. Mielialakin on tasoittumassa. Pahimmat lommot jäivät itsetuntoon.
Olenhan kirjoittanut laajasti kirjaan monta lukua potilasvalituksista. Siinä siis kerromme, että potilaat ovat anteeksiantavaisia ja valitukseen liittyy lähes poikkeuksetta mielen pahoittaminen. Mutta aina pitäisi ensin keskustellen selvittää asia. Myös HUS neuvoo sivuillaan, että "Väärinkäsitykset, jotka liittyvät hoitoon ja kohteluun potilaan ja häntä hoitaneen henkilön välillä voidaan usein selvittää avoimella keskustelulla, eli suullisella muistutuksella. Avoimella keskustelulla voidaan usein myös korjata hoidossa tapahtuneet virheet tai puutteet."
Miksi en siis minä, omasta mielestäni niin taitava ja tahdikas potilas en pystynyt avoimeen keskusteluun. No siksipä juuri, että olin niin loukkaantunut, että en olisi kyennyt rauhalliseen keskusteluun. Ja tarkemmin ajatellen, jos istut pimeässä huoneessa pissat housussa, lähtöasetelma vakavaan neuvotteluun ei ole kovin lupaava.
Enkä voinut jälkikäteenkään soittaa, sillä en tiennyt nimiä. Olenkin purkanut tilanteen jälkikäteen.
Miltei kaikki kirjassani mainitut vikaanmenomahdollisuudet toteutuivat.
1. Potilaan luottamus voitetaan tervehtimällä. Nyt kukaan ei tervehtinyt saati sitten esittäytynyt.
2. Ennakko-ohjeissa oli käsketty ottamaan mukaan Kela-kortin liäksi reseptit ja muut sairauteen liittyvät tutkimukset ja röngenkuvat. Edellisenä päivänä olin käyttänyt pari tuntia yhteenvetoon lääkityksestä ja muusta oleellisesta (lääkelistan lisäksi 10 riviä). Ei kiinnostanut.
3. Ennakko-ohjeissa puhuttiin esilääkityksestä. Ajattelin jättää sen lääkärin harkintaan kerrottuani kramppiriskistä. Nielu kyllä puudutettiin ja siinä tehtiinkin ainoa kysymys: onko puudutusaineallergiaa.
4. Toimenpide on tehty pari kertaa ennenkin. Se on epämiellyttävä mutta ei ollut sattunut. Nyt siis teki kipeää. Hyvin kipeää. Ei meinannyt tähystin suosiolla perille, mutta saivat lopulta runnottua perille. Siinä sitten kouristelin niin että tuli pissat housuun.
5. Kun letkut saatiin pois, nousin istumaan ja tunnustan, sanoin ruman sanan, vain itsekseni enkä osoittanut sitä kenellekään.
6. Vatsassa ei siis ollut mitään vikaa. Jos jotainn löytyy koepaloista, tulee kirje. Vatsakivut siis ilmavaivoja. Tähystys oli vaikeaa ikävää, koska mahalaukkuni on väärään suuntaan vinossa. Minun vikani siis.
7. Tähän asti ymmärrykseni olisi riittänyt. Ajattelin, että siinä nyt joku onneton tekee elämänsä ensimmäistä kertaa toimenpiteen ja siksi on pällystakki vahtimassa. Yliopistosairaaloissa on lupa toheloida opetellessaan.
8. Viimeinen niitti muistutukseen on tässä: kun ihmettelin pissamärkiä housujani, joku heistä kolmesta (olivat selkäni takana, etten onneksi tiedä kuka) nuhteli: "Teidän olisi pitänyt käydä pissalla ensin."
9. Jos verenpurkaumat ovat ihan tavanomaisia, heidän olisi kuulunut ystävällisesti sanoa siitä potilaalle heti. Nyt ne olivat omaa syytä: "koska te pinnistelitte niin kovasti."
Minä siis olin viallinen potilas, jolla on kramppaileva ja ahdas ruokatorvi, jonka maha oli väärässä asennossa ja joka krampeissaan pinnisteli kovasti eikä ollut edes ymmärtänyt, että pitää käydä pissalla. Minä kun olin tähän ikään asti luullut, että pissalla käydään kun pissattaa.
Minä kyllä tiedän, että potilasvalitukset ovat pääsääntöisesti aiheettomia ja tiedän, että pääsääntöisesti johtuvat potilaan huonoksi kokemasta kohtelusta. Niinpä.
Tarinan alkujakso löytyvät blogista.
#potilasvalitus #hus
Kommentit