Puhuva radiologi yllätti iloisesti

Ennen ultraäänitutkimusten yleistymistä, röntgenlääkärin työ sopi loistavasti autisteille, puhe- tai vuorovaikutusongelmista kärsiville tai luontojaan töykeille persoonallisuuksille.  Lehdistä luin, että ruumiinavauksia tehdään nykyisin paljon, että sillä sektorilla olisi kysyntää eläviä ihmisiä kartteleville.

Tarkemmin laskien huomasin tuntevani siiviilissä kolme radiologia jotka ovat oikein mukavia ihmisiä.  Twitterissäkin taitaa seurata pari radiologia.  En tunne heitä livenä ja voihan olla, että twiittipuheliaisuuden vastapainoksi mykistyvät elävän potilaan kohdatessaan.

Keväällä kävin tk:ssa kaulavaivojani valittelemassa ja minulle tehtiin lähete labraan ja ultraan, jonne oli kuukauden jono.  Bhutanin ja Lapin matkojeni takia se olisi ehkä jäänyt syksyyn.  Niinpä ajattelin hoitaa asian heti pois vaivaamasta omilla rahoillani.

Kohteliaana ihmisenä jätän moittimani yksityisen lääkärikeskuksen nimen  mainitsematta.  Sen sijaan estottomasti kiittelen yrityksen nimen mainiten aina kun on aihetta. Minulla on myös tapana kirjoitella kiitoskortteja tai sähköposteja. Tai sitten kehun julkisemmin tässä blogissa.

Kävin lääkärillä (aina siis tarvitaan  lääkäri lähetteen kirjoittamiseen).  Olimme hyvässä yhteisymmärryksessä että otetaanpa oikein ultraääniohjattu biopsia. Ystävällinen mieshoitaja johdatteli minut röntgenlääkärin työhuoneeseen.  Lääkäri istui tietokoneensa ääressä, ei tervehtinyt saati sitten esittäytynyt. Ultraus kesti korkeintaan kolme minuuttia. Hänellä tuntui olevan kova kiire jonnekin. Hän sanoi, toi on vaan viis milliä, en viitsi ottaa biopsiaa.  Ja mitä potilaalla on siihen sanomista, jos lääkäri ei viitsi. Se oli siinä, lasku Kela-korvauksen jälkeen 314,50 €.  Aion välttää tämän firman palveluja vastaisuudessa. Yksi päivääsanomaton omena pilaa hyvänkin kuorman.

Bhutanista palattuani olikin tk:n kautta saamani aika Laakson sairaalan röntgeniin ultrattavaksi. Olin jo niin alistunut radiologiynseyteen, että odotukset eivät olleet korkealla. Koska kaulakipuni selvittelyt olivat epäonnistuneet yksityissektorilla, ajattelin jatkaa pitkän kaavan mukaan. Laakson sairaala vaikuttaa vähän uinahtaneelta 1950-luvulta enkä ollut siellä ennen käynytkään. Olin puoli tuntia etuajassa ja pääsin heti sisään, edelliset potilaat olivat jääneet tulematta. Tutkimushuoneeseen tuli keski-ikäinen naislääkäri, joka tervehti ja esittäytyi ystävällisesti. Tuli ihan hyvä mieli.   Hän löysi aiemmin havaitun 5x6 mm:n möykyn ja sen lisäksi 11x8 mm adenomarakenteen, jota katsotaan uudestaan puolen vuoden päästä.  

Laaksossa käytyäni meiliä yksityisen lääkärikeskuksen toimitusjohtajalle.   Pyysin myös lähettämään lausunnon. On ymmärrettävää, että lääkärillä on huono päivä, huono näkö tai huono laite. Töykeää käytöstä potilaan ei silti tarvitse hyväksyä. Small talkia ei tarvitse osata.  Toisaalta mykkyys on aika ahdistavaa, näkeehän potilas halutessaan jälkikäteen lausunnosta, mitä radiologi on havainnut.  Vaikka marssijärjestys tietysti menee niin, että vasta hoitava lääkäri kertoo tulokset.  Jos olisin tylsempi tyyppi, tekisin oikean valituksen tai kantelun.  Valituksia käsittelevien sairaalabyrokraattienkin kannattaa muistaa, että vain mielensä pahoittanut potilas valittaa. Jos ollaan ystävällisiä, potilailla riittää ymmärrystä.  Jos potilasta kohdellaan kuin esinettä, ymmärrystä ei piisaa.  Meilissäni ystävällisesti muistutin toimitusjohtajaa, että kehityskeskusteluissa voisi muistuttaa, että potilaalle pitää oppia sanomaan päivää.

Ainainen ihmetyksen aihe on se, että potilaana - minäkin monissa liemissä keitetty vanha sirkushevonen - omituisesti lamaantuu, eikä saa suutaan auki varsinaisessa hoitotilanteessa.  Vasta kotona käy miettimään, kuinka tässä nyt näin kävi. 

Katrina S. Firlik pohdiskeli kirjassaan Brain Matters (Orion books Lontoo 2006) lääkärin vastuuvakuutusten kustannuksia USA:ssa.  Jo tuolloin varsinkin patologeilla ja radiologeilla vastuuvakuutuksen vuosimaksu oli yli 100 000 dollaria. He kun auttamatta jäävät kiinni, jos eivät ole jotain kuvista tai näytteistä hoksanneet.  Onneksi meillä Suomessa ei ole samanlainen litigation-vahingonkorvausjärjestelmä kuin USA:ssa. USA:n vahingonkorvauskäytännön vaikutus terveydenhuollon kokonaiskustannuksiin lienee kymmenkunta prosenttia. (En jaksa etsiä lähdettä käsiini).  Vaikka Suomessa lääkäri pääsee vahingosta korkeintaan huomautuksella, se ei silti oikeuta kohtelemaan potilaita kuin esineitä.


Kipeä hauis ja kepeä swingi

Bhutanissa kipeytynyt käsi on paranemaan päin. Siihen sattuu vain, jos
1) jos taivuttaa kättä
2) puristusotteessa

Niinpä kaikki golfarit ymmärtävät, että nyt swingini on loistokas.  Golfin perusoppeihin kuuluu
1) ei saa puristaa mailaa
2) vasemman käden on pysyttävä suorana 

Ei ole tarvinnut etsiä palloa ojista. Kuva viime kesältä.  Nyt haaveilen sairauslomasta täällä Lapissa eli haluaisin pikkuisen lomaa sairauksista.  Elokuulle on jo sitten Meilahdessa varattuja aikoja odottamassa.

 

Kommentit

Annikki Autti sanoi…
Siis olisipa todella harmittanut, jos et olisi antanut palautetta johdolle !! Ei niin isoa herraa, etteikö silläkin ole herra ja se asiakas on se korkein herra....siis ei viitsi ottaa näytettä, vaikka teki löydön, tosin vain sen toisen..... ja maksoit tietysti koko rahan, mitä siihen tutkimukseen kuuluu....??!!

Vähän sama juttu, kun Rovaniemellä sanoi urologi (ei minulle), että alle 60 vuotiaille ei tarvitse tehdä eturauhastutkimuksia ?? vaikka suvussa olisi todettu ao. syöpää? eli jotkut sanoo, että ehdottomasti seurattava poikien, jos isällä on ollut jne.... ja sekin näyte on vain joku verinäyte.... ja sekin on syöpälaji, joka ei kysy ikää tullessaan....

Todistin, etten ole robotti...valitsin ehkä kaikki hampurilaiset oikein....en yleensä syö hampurilaisia, mutta olipa markkinoilla yrittäjänaisten teltan vieressä Enskan eväällä - sairaan hyvät - hampurilaiset......

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laboratoriotulokset - voiko niihin luottaa?

Potilas vertaili Helsingin yksityiset lääkärikeskukset

Kumma tauti ja kummat oireet