Koronakuplasta ei pääse ulos

Elämä menee nyt koronan tahtiin.  Juuri kun näytti, että helpottaa, tv-uutisten nousuhumalaiset festarityttöset halailivat ja hoilasivat väentungoksessa niin, että riskiryhmäläiskatsojan sydäntä kylmää. Sinnehän tarvitaan vain yksi supertartuttaja ja superryväs on tarjolla.  Ehkä Naantaliin oli joku tullut ihan Ruotsista asti bilettämään.

Olin jo uskaltautunut ruokakauppaan ja apteekkiin. Kävin iloisesti kaupungilla lounastamassa, kun ravintoloissa oli väljempää. Myös Senaatintori tuli testattua. Koko Suomi iloitsi onnistuneesta viruksen pysäyttämisestä ja rajoituksia väljennettiin. Oman harkintani mukaan uskaltauduin, kun HUS:in Lasse Lehtonen iloisesti raportoi nollatuloksia koronatestauksessa. Sitten THL sekoitti pakan kummallisilla miinustartunnoilla. Nollasta noustiin jo kymmeneen - koko ajan tilanne on vakaa ja rauhallinen.  Ei minusta. Tänään jo onnennumeroksi 13. 
 
Onko tosiaankin niin, että yökerhot ja festivaalit pitävät kansantalouden rattaat pyörimässä? Nyt tässä vaan odotellaan, milloin lockdown alkaa uudestaan. Olen niin pettynyt. 

Huhtikuun alussa kirjoitin maskeja puolustavan blogin. Näin kauan sitä piti odottaa. Ehkä THL:n kiihkeä vastustus johtui maskien puutteesta. Niitä ei ollut saatavissa.  Ostin netistä turkulaistiinajylhiltä 5 maskia 30 euron kiskurihintaan.  Twitterin somekuplassa seurasin tilanteen kehitystä ja ryhdyin kotivirologiksi. Näköjään olin oikeilla linjoilla jo huhtikuussa. 

Entäs nyt?  Olin jo varaamassa hiustenleikkuuta.  Käyttämäni kampaaja on parikymppinen.  Mistäpä tietäisin, bilettääkö hän yökerhoissa. Annan siis tukan kasvaa. Saattaa hyvinkin olla, että yökerhojen avaaminen toisaalta hidastaa taloutta lisäämällä riskiryhmien ennakkoluuloja  Me pysymme kotona emmekä kuluta.   Sama juttu ravintoloissa, nuoret tarjoilijat voivat hyvinkin olla bilehileitä töiden jälkeen. Saati että lähtisin vaatteita shoppailemaan.  Muistakaa nyt kansantaloustieteilijät, että ikäihmiset eivät verkkokaupasta osta. Me menisimme itse kauppoihin. Ehkä maskipakon tultua teatteriin tai konserttiin.  

Ei ole vieläkään koronasovellusta, testauskapasiteettia kai on teoriassa, mutta näytteen otto takkuua, testiin pääsyä pitää odottaa toista vuorokautta. Koronapuhelimen vastausta pitää jonottaa toista tuntia, siellä neuvotaan, että parempi, ettei menekään heti oireiden alettua, että ehtii virus varmasti näkyä testeissä.

Jos maskeja suositeltaisiin, mitä tekevät maskin väärinkäyttövaaroista pelotelleet asiantuntijat? Tukehtuuko niihin?  No ei tukehdu, kirurginen paperimaski on huonokeuhkoisellekin ihan hyvä istuessa.  Jos ryhtyy hengästyttävään kuntoiluun, sitä ei tarvitse tehdä julkisissa tiloissa. Voi mennä metsään, missä ei maskia tarvita.  

Jotain hauskaakin koronassa löytyy. Twitter oikein suositteli "merkittävänä henkilönä" ebidemiologi Kalmasta.  Hän onkin ainoa seuraamani nimimerkillä kirjoittava.  Tosikkona seuraan vain oikeita ihmisiä oikeilla nimillä. Vieläkään en ymmärrä, kuinka ihan järkevät ihmiset ahkerasti retwiittaavat anonyymejä. Ikäänkuin aerosolilevittävät trollipotentiaalia.  Mutta se onkin jo toinen juttu.  Kalmaseen innostuin hyvän genren ja kirjoitustaidon perusteella.  Nyt on vaan jo innostunut lisäämään twiittien määrää laadun kustannuksella.  Mielenkiintoinen vaikuttaja kuitenkin.  Somekuplassa pysytään.

Nyt sitten odotellaan, että STM ja ennen muuta ministerit tekevät seuraavan liikahduksen. Ilmeisesti nyt on ongelmana maskien maksumies. Eikö niitä voisi varattomille jakaa leipäjonossa - tietysti turvavälit säilyttäen. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus