Luulotauti ja hyponatremia


Olen saanut elää mielenkiintoisena aikana. Lääketiede on kehittynyt huimasti.  Ensimmäinen neurologian poliklinikkakäynti oli lukioikäisenä TAYS:issa ehkä vuonna 1968, joten tautini kanssa voin viettää merkkipäivää. 20 vuotta sitten tauti otti minusta tiukemman otteen, onneksi se monelta osin simuloi MS-tautia.  Onneksi tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että MS-epäilyn ansiosta sain hoitavan lääkärin, joka on viisas ja taitava kliinikko. Huumorintajuinenkin vielä.

Vasta vuoden 2006 tienoilla julkaistiin arvostetuissa julkaisuissa ensimmäiset tutkimukset autoimmuuni enkefaliiteista. Minuakin tutkittiin moneen otteeseen, vasta-ainetta ei löytynyt. Onneksi lääkäri oli uskaltanut kokeilla kaikkia mahdollisia lääkityksiä ja löytyikin yksi, joka vähensi oireita ja vei tautia remissioon vuoksiksi.

Parikymmentä vuotta minua on riivannut myös hyponatremia, eli suolan puute veressä. Hyponatremia hämärtää tajuntaa, sydämen syke muuttuu epätasaiseksi ja tajunta hämärtyy. 
Olen ollut tutkittavana yliopistosairaalan parhaalla osaamisella kahdenkin eri professorin toimesta. Ei löytynyt syytä. Muistan joskus vitsailleeni, että taitaa olla luulotautia. Virkistyn ihmeellisesti, kun ensimmäinen pussi keittosuolaliuosta on tiputettu suoneen, vaikka lääkitystä ei ole vielä ehditty edes aloittaa.

Lancetista tänä vuonna sain lukea, että hyponatremia kuuluu tämän tautimuodon oirekuvaan. Ja syy suolanpuutteeseen on aivojen tulehdustilassa. Niinpä joskus olen ollut päivystyksessä, eikä laboratoriokokeista oikeastaan löydy muuta poikkeavaa kuin natriumarvo. Sen taas ei pitäisi romahduttaa vointia siinä määrin kuin minulle tapahtuu. Joskus varmaan pidetty luulosairaanakin. Nyt löytyi selitys, parikymmentä vuotta tätä on odotettu.

Onhan tässä vuosien varrella koettu monenlaista nöyryytystä.  Jopa siinä määrin, että pyörryin ja olin tajuttomana muutaman minuutin.  Vaikka olin kilometrin päässä Meilahdesta, en suostunut ampparin kyytiin, vaan pyysin sitä viemään minut kotiin. Allekirjoitin paperin, jossa sanoin kieltäytyneeni hoidosta. Tiesin, että taas on natriumin vähissä ja olin niin väsyksissä, että en olisi jaksanut taas kerran loukkaantua, kun ei mitään vikaa löydy - paitsi natriumit viitearvojen alapuolella.


Ultraharvinaispotilailla on monesti tällainen taudinkulku. Vuosia ihmetellään, juostaan lääkäreillä, eikä mitään löydy. Leimaudutaan ehkä mielenterveysongelmaiseksi.  Eikä mikään ihme ole, jos mielenterveys pettääkin, kun ei mistään saa apua. Lopulta diagnoosi - ikäväkin - voi tuntua lottovoitolta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena