Sotefinaali: etälääketiede on lähihoitoa

Hyvä, että sotefinaali oli vasta nyt. Etälääketiede ja teknologia on vihdoinkin riittävän pitkällä.  Nyt ei enää tarvita joka maakuntaan erikoissairaanhoitoa kaikille erikoisaloille.  Päästään oikeasti erikoistumaan.  Uutinen on loistava jotain harvinaisempaa sairastavalle.  Etälääketiede voi jo nyt olla lähihoitoa - potilaan kotona. Esimerkkinä vaikka Meedoc.  Ei se mitään rakettitiedettä ole,  eiköhän erikoislääkäritkin voisi oppia videoyhteyden avaamaan. 

Oletan nyt, että lääketieteen asiantuntijat pystyvät nyt pitämään hyppysissään vaativan erikoissairaanhoidon kyläpolitikoinnilta. Kun matkakustannukset toivon mukaan tulevat samasta kukkarosta, ymmärretään että potilaiden sijaan siirretään tietoa. Ja toimenpiteet tehdään siellä, missä osataan parhaiten. Vaativa erikoissairaanhoito jätetään korkeintaan viidelle ERVA:lle ja jos on oikein kummallista (ehkä kuulette siitä enemmän lähiaikoina) jätetään yhdelle.  Joissain tapauksissa EU:stakin voisi olla iloa.

Otetaan yksinkertainen esimerkki kokemuspohjalta.  Ostoskleroosin vuoksi tarpeellinen kuulonparannusleikkaus eli stapedektomia.  Taudin kliininen esiintyvyys on eri raporttien mukaan
0,1–1 %, keskimäärin 0,3 % (Gordon 1989).  Pienen  keskussairaalapiirin (alle 500 000 asukasta) kohti tulee uusia tapauksia vuosittain ehkä vain muutama, välttämättä ei yhtään - ainakaan samalle lääkärille.

Minulle leikkaus tehtiin yli 30 vuotta sitten. Erittäin onnistuneesti.  Muutama vuosi sitten tapasin erään syväkurkun ja kysyin, onko Tauno Palvan jälkeen Korvaklinikalle tullut yhtä taitavaa ostoskleroosin leikkaajaa.  Ei kuulemma ollut.  Jorvissa oli yksi melko hyvä, joka taitaa nyt olla jo HYKS:issä.

Huippukirurgia vaatii toistoja, lukuisia toistoja. Kepulaiset eivät ehkä ymmärrä, että erikoissairaanahoito ei ole kyläpolitiikkaa, vaikka keskussairaala kotinurkilla toisikin paikkakunnalle hyviä veronmaksajia.

Yksityissektorillekin riittää töitä. Työterveyshuolto on jo nyt lähes täysin yksityisten yritysten hallussa. Terveyskeskukset eivät siihen pysty.  Myös leikkaukset ovat helposti tuotteistettavissa ja hinnoiteltavissa.  Kunhan tilaaja-tuottaja osaa vahtia myös laatua.

Soteuudistus olisi pitänyt tehdä jo viime vuosituhannella. Nyt se on (ehkä) vihdoinkin tehty. Meillä on teoriassa ihan hyvä hallitus,  Sotessa prosessikaaviolle onkin käyttöä. Olen toiveikas, ehkä insinööripääministeri ymmärtää teknologian päälle.

Kilpailu on terveellistä.  Viime blogissani kerroin kustannustehokkaasta ja kaikin puolin onnistuneesta hoitokokemuksesta Cityterveyden ultraäänitutkimuksessa.

En ole vieläkään onnistunut säätämään Bloggerin asetuksia niin, että kommentit tulevat näkyviin ilman lisäklikkauksia.  Pahoittelen, ehkä joskus opin tai löydän jonkun, joka osaa neuvoa niin että ymmärtäisin. Cityterveys lähetti ihan kivan kommentin.  Ehkä joskus osaan laittaa asetukset kohdilleen.
 

Kommentit

Hei Satu!

Ainakin meidän koneillamme kommentit näkyvät ihan suoraan tekstin alla (ainakin aiemmassa artikkelissasi). Toivottavasti sama on myös muilla lukijoilla.

PS. Suuri yleisö todennäköisesti tuntee Cityterveyden ennenkaikkea edullisista ja laadukkaista magneettikuvista sekä laboratoriotutkimuksista. Näitä tarjoamme käytännössä kaikissa toimipisteissämme ympäri Suomea.

Tällä hetkellä teemme ultraäänitutkimuksia Helsingin toimipisteessä. Toivottavasti näitä on jatkossa mahdollisuus laajentaa myös muihin toimipisteisiin.

Joka tapauksessa halusin laittaa tänne suoran linkin nimenomaan ultraäänipuolelle. Pääsivumme keskittyy sen verran paljon magneettikuvaukseen, että ehkä joidenkin on vaikea löytää ultraäänitutkimuksia. Kannustan Satu myös sinua käyttämään tätä linkkiä jatkossa, kun kirjoitat ultraäänitutkimuksistamme: http://cityterveys.fi/palvelut/ultraaanitutkimukset/

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus