Puoskarointi ja muotisairaus - kilpirauhasen vajaatoiminta
Olen vähän ehtinyt ihmettelemään kilpirauhasilmiötä. Ilmiöstä kai pitää puhua. En tiennytkään, että se on niin monimutkainen tauti. Joskus olisi kiusaus ajatella, että kyseessä on uskonto. Niin kiihkeästi otetaan kantaa - puolesta ja vastaan. Äitini on tarvinnut Thyroxinia liki 50 vuotta ja säätänyt lääkettä kunnanlääkärin (sitttemin terveyskeskus) ohjeen mukaan siitä sen enempää meuhkaamatta.
Kilpirauhasbuumi onkin hyvä bisnes. Laboratoriokokeita tarvitaan usein lääkitystä säätäessä. Potilaat näyttävät olevan innostuneita myös muista veriarvoistaan. Seurataan vitamiinien ja hivenaineiden pitoisuuksia ja kaikenlaista muuta, mitä en edes ymmärrä. Lääkäripalvelujen lisäksi on syntynyt virkeää yritystoimintaa, on koulutusta, kilpirauhasdieettiä ja tietenkin vitamiini- ja hivenainemarkkinat. Jopa fluori pitää karsia pois hammastahnasta. Kilpirauhaspotilas kysyi hätääntyneenä neuvoa vertaistukipalstalla: fluorittomuuden tuloksena oli tullut vuodessa kuusi reikää hampaisiin. Siinäpä dilemma.
Kun hoito-ohjeita, vitamiineja, dieettejä ja oiretulkintaa tehdään monella taholla, hoitosuhde tk- tai työterveyslääkäriin on koetuksella. Uskaltaako potilas kertoa kaikista kokeiluistaan ja omahoidoistaan? Jos en uskaltaisi lääkärille jotain kertoa, pitäisi ajatella uusiksi koko hoitosuhteen järkevyys. Mitä järkeä on maksaa siitä, että käy valehtelemassa lääkärille?
Vertaistukipalstalla vaihdetaan yksityisviesteinä lääkärisuosituksia. Hyvä lääkäri on siis sellainen, joka teettää paljon labrakokeita ja määrää Thyroxinia, vaikka kilpirauhasarvot olisivat viitealueen sisäpuolella. Nettikeskustelujen mukaan parhaat lääkärit ovat sitten niitä, jotka määrävään Armour-lääkettä. Sitähän käyttää myös Hillary Clinton. Eli on se varmaan parempaa, ainakin kalliimpaa se on. Minusta taas hyvä lääkäri on sellainen, joka kuuntelee potilasta, perehtyy tämän oireisiin ja kilpirauhasarvoihin ja vasta sitten kirjoittaa reseptin. Saattaahan olla, että potilaalla on joku hoidettavissa oleva, ehkä vakavakin sairaus, joka jää kilpirauhasvimmassa huomiotta.
On hyvä asia, että laboratoriomarkkinoille on tullut kilpailua: Cityterveys Oy.n laboratorioissa saa otettua laboratoriokokeita ilman lääkärin lähetettä. Hinnatkin ovat melkein 90 % halvemmat kuin muissa Helsingin lääkärikeskuksissa. Se on periaatteessa ihan hyvä ja käyttökelpoinen asia. Saatanpa jossain tapauksessa itsekin käyttää tuota palvelua. Esimerkiksi flunssaoireiden pitkittyessä voi olla kätevää katsoa CRP ja jos se on selvästi koholla, vasta sitten mennä lääkäriin.
Pitkäaikaissairaat potilaat saattavat hyvinkin tuntea sairautensa ja siinä tarvittavat laboratoriokokeet niin hyvin, että osaavat itse seurata veriarvojaan. Ehkä minä olen vain nipottava vanha täti, kun olen huolestunut siitä, että otetaan kymmenkunta labrakoetta, julkaistaan ne Facebook-ryhmässä ja pyydetään vertaisarvioita. Missä kulkee vertaistuen ja verkkopuoskaroinnin raja? Vai onko sitä olemassa ollenkaan.
Iltalehdessä takavuosien Idols-tähti avautuu kilpirauhasongelmastaan. Lääkäriltä toiselle on juossut ja nyt on hakusessa funktionaalisen lääketieteen lääkäri. Olen seurannut kilpirauhaspalstoja. Ei, en ole ollenkaan kiinnostunut kilpirauhasesta. Olen kiinnostunut ilmiöstä. Omalla kohdallani ei ole ongelmaa: erikoislääkäri teki diagnoosin, määräsi lääkkeen ja uusintakäynnin neljän kuukauden kuluttua. Otan kiltisti lääkkeen enkä huolehdi asiasta yhtään. Minä kun luotan lääkäriini. Tosin en ole tarkkaillut sen erityisemmin vointiani. Tähänkin sopii erään psykoanalyytikon kiteytys: kun omaa napaansa riittävän kauan tuijottaa - se kasvaa.
Tuntuu näyttää vähän siltä, että onnettomien kilpirauhaspotilaiden ongelmana ei välttämättä ole lääkitys, vaan luottamuksen puute hoitosuhteessa. Tunnen joitakin erikoisia hoitokeinoja kokeilleita. Heille tuntui olevan yhteistä heikosti toimiva hoitosuhde oman lääkärinsä kanssa.
Potilaat toivovat kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkitystä myös sen vuoksi, että toivotaan lääkkeen laihduttavan. No, minä olen lihonnut kolmessa kuukaudessa kaksi kiloa lääkityksen aikana, ettei kai se aina toimi laihdutuslääkkeenäkään.
Kilpirauhasbuumi onkin hyvä bisnes. Laboratoriokokeita tarvitaan usein lääkitystä säätäessä. Potilaat näyttävät olevan innostuneita myös muista veriarvoistaan. Seurataan vitamiinien ja hivenaineiden pitoisuuksia ja kaikenlaista muuta, mitä en edes ymmärrä. Lääkäripalvelujen lisäksi on syntynyt virkeää yritystoimintaa, on koulutusta, kilpirauhasdieettiä ja tietenkin vitamiini- ja hivenainemarkkinat. Jopa fluori pitää karsia pois hammastahnasta. Kilpirauhaspotilas kysyi hätääntyneenä neuvoa vertaistukipalstalla: fluorittomuuden tuloksena oli tullut vuodessa kuusi reikää hampaisiin. Siinäpä dilemma.
Kun hoito-ohjeita, vitamiineja, dieettejä ja oiretulkintaa tehdään monella taholla, hoitosuhde tk- tai työterveyslääkäriin on koetuksella. Uskaltaako potilas kertoa kaikista kokeiluistaan ja omahoidoistaan? Jos en uskaltaisi lääkärille jotain kertoa, pitäisi ajatella uusiksi koko hoitosuhteen järkevyys. Mitä järkeä on maksaa siitä, että käy valehtelemassa lääkärille?
Vertaistukipalstalla vaihdetaan yksityisviesteinä lääkärisuosituksia. Hyvä lääkäri on siis sellainen, joka teettää paljon labrakokeita ja määrää Thyroxinia, vaikka kilpirauhasarvot olisivat viitealueen sisäpuolella. Nettikeskustelujen mukaan parhaat lääkärit ovat sitten niitä, jotka määrävään Armour-lääkettä. Sitähän käyttää myös Hillary Clinton. Eli on se varmaan parempaa, ainakin kalliimpaa se on. Minusta taas hyvä lääkäri on sellainen, joka kuuntelee potilasta, perehtyy tämän oireisiin ja kilpirauhasarvoihin ja vasta sitten kirjoittaa reseptin. Saattaahan olla, että potilaalla on joku hoidettavissa oleva, ehkä vakavakin sairaus, joka jää kilpirauhasvimmassa huomiotta.
On hyvä asia, että laboratoriomarkkinoille on tullut kilpailua: Cityterveys Oy.n laboratorioissa saa otettua laboratoriokokeita ilman lääkärin lähetettä. Hinnatkin ovat melkein 90 % halvemmat kuin muissa Helsingin lääkärikeskuksissa. Se on periaatteessa ihan hyvä ja käyttökelpoinen asia. Saatanpa jossain tapauksessa itsekin käyttää tuota palvelua. Esimerkiksi flunssaoireiden pitkittyessä voi olla kätevää katsoa CRP ja jos se on selvästi koholla, vasta sitten mennä lääkäriin.
Pitkäaikaissairaat potilaat saattavat hyvinkin tuntea sairautensa ja siinä tarvittavat laboratoriokokeet niin hyvin, että osaavat itse seurata veriarvojaan. Ehkä minä olen vain nipottava vanha täti, kun olen huolestunut siitä, että otetaan kymmenkunta labrakoetta, julkaistaan ne Facebook-ryhmässä ja pyydetään vertaisarvioita. Missä kulkee vertaistuen ja verkkopuoskaroinnin raja? Vai onko sitä olemassa ollenkaan.
Iltalehdessä takavuosien Idols-tähti avautuu kilpirauhasongelmastaan. Lääkäriltä toiselle on juossut ja nyt on hakusessa funktionaalisen lääketieteen lääkäri. Olen seurannut kilpirauhaspalstoja. Ei, en ole ollenkaan kiinnostunut kilpirauhasesta. Olen kiinnostunut ilmiöstä. Omalla kohdallani ei ole ongelmaa: erikoislääkäri teki diagnoosin, määräsi lääkkeen ja uusintakäynnin neljän kuukauden kuluttua. Otan kiltisti lääkkeen enkä huolehdi asiasta yhtään. Minä kun luotan lääkäriini. Tosin en ole tarkkaillut sen erityisemmin vointiani. Tähänkin sopii erään psykoanalyytikon kiteytys: kun omaa napaansa riittävän kauan tuijottaa - se kasvaa.
Tuntuu näyttää vähän siltä, että onnettomien kilpirauhaspotilaiden ongelmana ei välttämättä ole lääkitys, vaan luottamuksen puute hoitosuhteessa. Tunnen joitakin erikoisia hoitokeinoja kokeilleita. Heille tuntui olevan yhteistä heikosti toimiva hoitosuhde oman lääkärinsä kanssa.
Potilaat toivovat kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkitystä myös sen vuoksi, että toivotaan lääkkeen laihduttavan. No, minä olen lihonnut kolmessa kuukaudessa kaksi kiloa lääkityksen aikana, ettei kai se aina toimi laihdutuslääkkeenäkään.
Kommentit