Ei tullut ihmeparantumista, silti Cityterveys ansaitsee kehuja

Vatsa-aorttan aneurysmaa kontrolloitiin tk:n toimesta.  Ajattelin, että onpa hyvä. Mitaksi tuli entisen 3.8 sentin sijaan 3.3.  En tiennytkään, että röntgenhoitajat tekevät aneurysmakontrolleja. Puoli senttiä eli 5 milliä kuulostaa pikkumaiselta varsinkin kun itse hoksasin.  Entä jos aneurysma olisikin laajentunut puoli senttiä, potilas ja lääkäri olisivat siinä luulossa, että seurantaa voi vähentää?

Ensiksi ajattelin, että pitääpä mennä lääkäriin ja hakea lähete ultraan yksityissektorilta.  Halusin varmistua ja olisipa ollut hienoa raportoida sairaan hyvästä ihmeparanemisesta.  Suorin vähän ynnälaskua ja totesin, että lääkäripalkkio ja toimistomaksu olisivat paljon enemmän kuin Kela-korvaus Cityterveyden ultrasta.  Kassalla maksoin 107 euroa.  Muistaakseni vuosi sitten jossain muualla maksoin pari sataa.

Niinpä sitten sinne ilman lähetettä. Pienen odottelun jälkeen hoitaja kutsui: Salonen.  Ehdin riisua paidan ja odotellessani tarkistin uudelta näyttävän laitteen merkin: GE.  Ihan hyvä.  Sitten kuulkaas lääkäri ihan esittäytyi ja sanoi päivää.

Hän vielä kysyi haluatko nähdä, ja niinpä hän näytti, että tuossa on se aortta ja tämä pussukka tässä on se aneurysma.  Hyvä uutinen oli, ettei ollut kasvanut.  Tosin ei ollut puolta senttiä kaventunutkaan.  Olin kaikin puolin tyytyväinen käyntiini.  Sain vaikutelman, että ystävällistä ja ilmeisen osaavaa työtä hyvillä laitteilla.  Omalla rahallaan sairastava tykkää hintakilpailusta.

Lääkäri ihan ystävällisesti halusi varmistaa, että aneurysma on jossain lääkärin seurannassa. Ettei liian omatoimiseksi pidä ryhtyä, vaikka rahaa säästyisi. Silti voi syödä omenan päivässä.

Kommentit

Cityterveys sanoi…
Hei Satu! Hieno kuulla, että sinulla oli myönteinen kokemus Cityterveydellä.

Meidän näkymme on tuoda huippudiagnostiikka kaikkien saataville. Uskomme, että uusin tutkimuslaitekanta, laadukkaat tietojärjestelmät ja kokenut henkilökunta takaavat asiakkaille parhaan laadun ja tekevät kokemuksesta miellyttävän.

Asiakkaiden henkilökohtainen kohtaaminen väistämättä tärkeää. Meillä asiakkaita palvelevat suomalaiset terveydenhuollon ammattilaiset, joilla on vuosikymmenten kokemus omilta erikoisaloiltaan, kuten magneettikuvantamisesta ja ultraäänitutkimuksista.

Mainitsit myös hintamme myönteisessä valossa. Meillä hinnat ovat kiinteät kaikissa tutkimuksissa ja emme laskuta erikseen esim. toimistomaksuja. Uskomme tämän tekevän hinnoittelun asiakkaan kannalta mahdollisimman läpinäkyväksi.

Keskitymme diagnostiikassa siihen, mikä on arvokasta potilaalle ja lähettävälle lääkärille. Karsimme muun pois. Näin säästyvät kustannukset tulevat suoraan maksajan hyväksi. Siksi olemme jopa 90 % muita yksityisiä toimijoita edullisempi.

Kiitos vielä, kun jaoit hyvän kokemuksesi. Tervetuloa uudestaan!
Anonyymi sanoi…
Niin , Cityterveys tienaa Kela-korvauksella enemmän , mitä asiakas maksaa koko kuvauksesta.
Eli yhteiskunnan rahoittamaa bisnestä , ei terveellä pohjaalla tuommoinen toiminta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena