Tarvitaanko Käypä hinta -suositusta?
Yksityislääkärillä käynnin hinta on mielenkiintoinen ilmiö. Kirjauduin Kelan sivuille ja tarkistin: olen käynyt yksityislääkärillä tänä vuonna 17 kertaa. Sen lisäksi Meedocin lääkäriä tarvitsin kahdesti, kerran Delhissä ja toinen kerta Kittilästä. On siis kertynyt viime aikoina potilaskokemusta vertailtavaksi. Valtaosin hyviä kokemuksia.
Edellinen postaukseni herätti Facebook-sivuillani keskustelua. Ainakin kollegiaalisuus on voimissaan. Neljä lääkäriä tuli muistuttamaan, että lääkäri voi käyttää potilaaseen aikaa etu- ja jälkikäteen. Sen vuoksi palkkiolistaan voi ruksata huoletta enemmän aikaa kuin vastaanotolla käytettiin. Eli potilas ei nyt ymmärrä. Voin nyt vakuuttaa, että vaivani oli niin pieni, etten kehdannut edes terveyskeskusta vaivata. Kävin vaan näyttämässä: "Onks tää tätä?" Ei tarvinnut edes reseptiä kirjoittaa.
Potilas ihan hyvin ymmärtää, että lääkäriltä voi mennä aikaa silloin, kun potilas ei ole paikalla. Potilas on hiljaisesti hyväksynyt aikaperusteisen laskutuksen ja hän ymmärtää, että esimerkiksi labratuloksista soittamiseen kuluu aikaa, joka lisätään laskuun. Mutta senkin voisi potilaalle kertoa.
Kassalla potilas muuttuu asiakkaaksi. En tiedä, mitä aiheetta laskutetut minuutit maksoivat. Jonkin verran ne maksoivat myös Kelalle.
Yksityislääkärissäkäynti on siviilioikeudellinen sopimussuhde. Lääkärissäkäynnin laskutusperuste on tuntipalkka, tosin pilkottu pienempiin osiin. Urakkapalkkaus olisi mukavampi. "Paranna tämä, maksan 1 000 euroa" Leikkauksissa näin useimmiten laskutetaankin.
Potilas-lääkärisuhde on luonteeltaan varsin erikoinen. Siinä luottamuksella on tavallista sopimussuhdetta suurempi merkitys. Asiakas voi olla ja yleensä onkin sairas, mutta myös puolustuskyvytön. Tahallaan väärään rastiin pantu ruksi täyttänee petoksen tunnusmerkit, siinä ja siinä. Lääkäri olisi voinut reilusti laskuttaa kymmenminuuttisestaan yli 100 euroa. Olisin pitänyt kalliina - en ketkuna.
Lääkäreitä on erilaisia, niin kuin Soini sanoisi, omenoita ja meloneita. Siinä on vain yksi mittauskelpoinen elementti - luottamus. Se pitää ansaita.
Yksityislääkäripalveluiden hintavertailua
Kevään yksityislääkärikäyntien hintahaitari on leveä 49-220 €. Edullisin lääkärinpalkkio oli Diacor keskustassa, 49 €. Lääkärin oli osaava ja perusteellinen. Mutu-tuntumaltaan Mehiläinen on kallein, Aava siltä väliltä. Ylivoimaisesti paras hinta-laatusuhde on Meedocilla.
En olle käynyt Terveystalossa lääkärissä. Käyn siellä OMT-fysioterapeutilla. Hän on kallis, mutta hintansa väärti. Terveystalo lähetti sähköpostissa asiakkailleen 10 euron etusetelin. Harmi, että OMT sai toista vuotta vaivanneen kylkikivun jo selätettyä. Ei siis ole käyttöä etukupongille.
Naapurin muijan kanssa hississä keskusteltiin yksityispalvelujen hinnoista. Kun on vähemmän ihmisiä töissä ja enemmän työttömänä ja eläkkeellä, lääkärikeskukset ehkä kiinnostuvat omilla rahoillaan sairastavista. Naapuri oli saanut ulkomailta infektiotaudin ja hoidattanut vaivaansa. Tarvittiin lääkäri, keuhkoröntgen ja verikokeita. Ensin Mehiläisessä, ei parantunut. Seuraavaksi hän meni Diacoriin, samat tutkimukset. Oikea diagnoosi ja lääkitys löytyi. Diacor oli 200 euroa halvempi.

Kommentit