Turhaan hoidettu syöpä - ylidiagnosointi ja internet
Ylen Prisma studiossa oli ohjelma Onko internetistä lääkäriksi? Kannattaa katsoa, jos aihe kiinnostaa. Helsingin Sanomat jatkoi ylidiagnosoinnista. julkaisemalla Iris Pasternackin haastattelun.
Hesarin juttuun oli haastateltu myös professori Marjukka Mäkelää. Hoitomenetelmien ja lääkkeiden vaikuttavuuden arviointi on toki tärkeä aihe. Artikkelista ei oikein käynyt selville, mitkä olivat Mäkelän ja mitkä taas Pasternackin ajatuksia.
Haastattelussa Pasternack ei vaikuttanut kovin empatiakykyiseltä potilaitaan kohtaan. Syöpiäkin seulotaan ja hoidetaan turhan päiten. Verenpainettakaan ei kannata mitata. Kaiken takana siis ahneet lääketehtaat, teknologia ja lääkäreiden kunnia.
Olen toki samaa mieltä, monesti ylilääkitään ja ylihoidetaan, etenkin vanhoja ja hauraita ihmisiä. Mielenkiintoista olikin, että verkkolääkäröinti tuli tällä tavoin tarkoituksella tai vahingossa, asetettua THL:n hyvien hoitokäytäntöjen kääntöpuoleksi. Prisma-studiossa Meedocia edustanut Mikko Lehtovirta osoittautui potilastaan kiinnostuneeksi vähättelemättä heidän kysymyksiään.
Mitä siis hoidetaan ja mitä ei? Riippuuko se lääkärin maailmankatsomuksesta? Potilas ei todellakaan tiedä, mihin hän voi odottaa saavansa hoitoa. Minulla on aika monta rintasyövän sairastanutta ystävää ja siihen on lähipiiristä kuoltukin. Hesarin toimittaja käytti aika varomatonta kieltä puhuessaan turhaan hoidetuista syövistä ja näin vähätellessään potilaita. Olisipa haastateltu myös jotain turhia syöpiä hoitavia lääkäreitä ja turhaan hoidettu potilas.
Kaiken sotehössötyksen taakse on jäänyt kysymys siitä, mitä hoidetaan ja mitä ei. On myös tehtävä selkeä rajaus sille, mitä hoidetaan julkisessa terveydenhuollossa. Mitkä ovat kriteerit tekonivelleikkaukselle 85-vuotiaalle? Kuinka hoidetaan 90-vuotiaan syöpä? Mihin piirretään vanhuuden ja hoidettavan sairauden raja?
Englannin National Health Service lopetti 25 hyvin kalliin syöpälääkkeen korvaamisen. Erona suomalaiskeskusteluun on se, että The Daily Telegraph uutisoi asian pääuutisenaan etusivulla. Meillä vaan puhutaan erikoissairaanhoidon kalleudesta, mutta kukaan ei uskalla ääneen sanoa, mistä siellä säästettäisiin. Korkeintaan puhutaan palveluasumisen hoitajamitoituksesta, koska se on teoreettinen luku, eikä tarkoita mitään. Meillä Suomessa tehdään priorisointi suljettujen ovien takana.
Sen takia tarvitaan tylyttäviä Pastenackeja, jotka eivät välitä verenpaineesta eikä kolesterolista ja uskaltavat ottaa ikäviä asioita esille. Onneksi on myös lääkäreitä, jotka suhtautuvat empatialla potilaansa huoleen. Huoli ei aina tarvitse lääkitystä - myötäelävää kuulemista aina.
Suosittelemaan lukemaan Hesarin jutun - Pasternackilta on tulossa kirja keväällä. Atena-kustantamolla on tehokas ennakkomarkkinointi. Luultavasti aihe saa kirjan ilmestyessä lisää julkisuutta. Toivottavasti viimeistään siinä vaiheessa käynnistyy järkevä keskustelu priorisoinnista. Samalla voi pohtia yksityisen ja julkisen terveydenhuollon rajapintaa. Toivotan keskustelun tervetulleeksi ja osallistun mielelläni
.
Hesarin juttuun oli haastateltu myös professori Marjukka Mäkelää. Hoitomenetelmien ja lääkkeiden vaikuttavuuden arviointi on toki tärkeä aihe. Artikkelista ei oikein käynyt selville, mitkä olivat Mäkelän ja mitkä taas Pasternackin ajatuksia.
Haastattelussa Pasternack ei vaikuttanut kovin empatiakykyiseltä potilaitaan kohtaan. Syöpiäkin seulotaan ja hoidetaan turhan päiten. Verenpainettakaan ei kannata mitata. Kaiken takana siis ahneet lääketehtaat, teknologia ja lääkäreiden kunnia.
Olen toki samaa mieltä, monesti ylilääkitään ja ylihoidetaan, etenkin vanhoja ja hauraita ihmisiä. Mielenkiintoista olikin, että verkkolääkäröinti tuli tällä tavoin tarkoituksella tai vahingossa, asetettua THL:n hyvien hoitokäytäntöjen kääntöpuoleksi. Prisma-studiossa Meedocia edustanut Mikko Lehtovirta osoittautui potilastaan kiinnostuneeksi vähättelemättä heidän kysymyksiään.
Mitä siis hoidetaan ja mitä ei? Riippuuko se lääkärin maailmankatsomuksesta? Potilas ei todellakaan tiedä, mihin hän voi odottaa saavansa hoitoa. Minulla on aika monta rintasyövän sairastanutta ystävää ja siihen on lähipiiristä kuoltukin. Hesarin toimittaja käytti aika varomatonta kieltä puhuessaan turhaan hoidetuista syövistä ja näin vähätellessään potilaita. Olisipa haastateltu myös jotain turhia syöpiä hoitavia lääkäreitä ja turhaan hoidettu potilas.
Kaiken sotehössötyksen taakse on jäänyt kysymys siitä, mitä hoidetaan ja mitä ei. On myös tehtävä selkeä rajaus sille, mitä hoidetaan julkisessa terveydenhuollossa. Mitkä ovat kriteerit tekonivelleikkaukselle 85-vuotiaalle? Kuinka hoidetaan 90-vuotiaan syöpä? Mihin piirretään vanhuuden ja hoidettavan sairauden raja?
Englannin National Health Service lopetti 25 hyvin kalliin syöpälääkkeen korvaamisen. Erona suomalaiskeskusteluun on se, että The Daily Telegraph uutisoi asian pääuutisenaan etusivulla. Meillä vaan puhutaan erikoissairaanhoidon kalleudesta, mutta kukaan ei uskalla ääneen sanoa, mistä siellä säästettäisiin. Korkeintaan puhutaan palveluasumisen hoitajamitoituksesta, koska se on teoreettinen luku, eikä tarkoita mitään. Meillä Suomessa tehdään priorisointi suljettujen ovien takana.
Sen takia tarvitaan tylyttäviä Pastenackeja, jotka eivät välitä verenpaineesta eikä kolesterolista ja uskaltavat ottaa ikäviä asioita esille. Onneksi on myös lääkäreitä, jotka suhtautuvat empatialla potilaansa huoleen. Huoli ei aina tarvitse lääkitystä - myötäelävää kuulemista aina.
Suosittelemaan lukemaan Hesarin jutun - Pasternackilta on tulossa kirja keväällä. Atena-kustantamolla on tehokas ennakkomarkkinointi. Luultavasti aihe saa kirjan ilmestyessä lisää julkisuutta. Toivottavasti viimeistään siinä vaiheessa käynnistyy järkevä keskustelu priorisoinnista. Samalla voi pohtia yksityisen ja julkisen terveydenhuollon rajapintaa. Toivotan keskustelun tervetulleeksi ja osallistun mielelläni
Kommentit