Näköhermontulehdus taas kerran



Kuvassa on vasemman silmän näkökenttä. Vasemmanpuoleinen on tältä kesältä, oikeanpuoleinen neljän vuoden takaa. Kirkkaan valkoinen on hyvää näköä - mitä tummempi väri sen vähemmän näkyy.  Oikeastaan on kuitenkin paljon hyvää näköä jäljellä - lasi on puoliksi täynnä.

Jos tänään otettaisiin kuvaa, olisi väri paljon tummempi. On taas silmä sumeana ja päätä särkee. Jalat kankeat ja voimattomat, myös kuulo on alentunut.  Olen muutaman kerran ottanut yhteyttä Korvaklinikalle ja epäillyt, että kuulolaite on rikki.  Kojeteknikko tarkisti kuulolaitteen, ei ollut laitevikaa, vika oli korvassa. Korvan kuuloluissa on ollut vikaa jo vuosikymmeniä, nyt on vika kuulohermossa.  Tämä on aika huono yhdistelmä. 

Onhan tämä ollut tuloillaan jo useamman päivän. Olen toivorikkaasti ajatellut, että tämä olisi pseudorelapsi.  Eli kehoni vain teeskentelee oikuttelevansa. Sellaistakin voi tapahtua. 

Laitan siis puhelimeen hälytyksen kello 8.30.  Silloin alkaa soittoaika tunnin poliklinikan hoitajalle. Siellä ei ole vielä takaisinsoittojärjestelmää, yleensä noin kymmenen yrityksen jälkeen saan hoitajan puhelimeen. Sitten ehkä Meilahden päivystykseen, tai ehkä Silmäklinikan päivystykseen tai ehkä sitten jotain muuta ja lopuksi kortisonia, ehkä suoneen, ehkä tabletteina tai kumpaakin. 

Kuten kuvasta näkyy, olen aika onnekas, on vielä paljon näköä jäljellä. Tauti on sittenkin aika kesy ja ennen muuta olen aina saanut niin hyvää hoitoa kuin on osattu antaa. Ja HUS:issa osataan. Saa nyt nähdä, mitä ensi viikolla näkee. 

Vaikka luulisi, että tähän joskus tottuu, ei se niin mene. Enää ei ole samalla tavoin hädissään ja tietämätön. Kokemuksen syvästä rintaäänestä ei ole hyötyä. Surua ja pettymystä tämä aina on. Ja kytee myös pelko, jospa lääkkeet eivät tällä kertaa tehoa.  Aina jotain vauriota jää pysyviksi. Mitenkähän tällä kertaa käy? 

Näyttää siltä, että tautini on näin vanhemmiten aktivoitunut enemmän ja nyt ehkä etsitään kovempia estolääkkeitä. Ilmeisesti joko CellCept tai rituksimabi. Tai sitten olen jo niin vanha ja huonoa, ettei enää kannata korjata. Siihenkin pitää varautua, vaikka THL:n elinajanodotelaskurissa olisi vielä 19 vuotta jäljellä. 

Muuten Meilahdessa on tämän vuoden aikana mennyt näin potilaan näkökulmasta moni asia hyvään  suuntaan. Mutta se onkin jo toinen juttu. Kirjoitan, kunhan jaksan.  Onhan näitä vuosia jäljellä. Aina muistan olla kiitollinen siitä, että asun Helsingissä.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Potilas vertaili Helsingin yksityiset lääkärikeskukset

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Laboratoriokokeet jopa 90 %:n alennuksella