1 000 lääkäriä vai tolkkua kirjaamiseen?

Sairaan hyvä potilas on saanut vuoden kuluessa lähituntumaa terveydenhuollon palvelutapahtumista siinä määrin, että voin julistautua asiantuntijapotilaaksi. Kymmeniä lääkärissä ja päivystyksissä käyntejä, toistakymmentä erikoisalaa, toistakymmentä hoitovuorokautta Meilahden eri osastoilla. Lääkärikohtaamisia lähemmäs pitkälti toista sataa kertaa. Hyvin hoidettu. Kiitos.

Kuluneen vuoden aikana kymmenet lääkärit eri klinikoilla ja päivystyksissä ovat joutuneet käymään läpi monisatasivuista sairauskertomustietomössöä. Jokainen palvelutapahtuma alkaa: esitiedoilla. Olen pahoillani aiheuttamastani ajanhukasta ja vaivasta lääkäreille. Anteeksi. Tämä ei ole pelkästään minun syytäni, osayyllisiä myös ovat tyhmät ja huonosti toimivat potilastietojärjestelmät.  

Hallitusneuvotteluissa on väläytetty 1 000 lääkärin lisäämistä perusterveydenhuoltoon. Mistäs ne löytyisivät?  Helsinki aloittanee palvelusetelit yksityisille palvelutapahtumatuottajille. Kyllä se toimii ehkä lapsen korvasäryssä ja työikäisen alaselkäkivussa, joka tarvitsee saikkulapun ja kipulääkettä. Monisairaan ja etenkin monioireisen – saati ikääntyneen - harvinaissairaan vastaanotto vaatii paneutumista ja ennen muuta paljon aikaa. 

Entisessä elämässäni perheeni sai elantomme talousuutisten analysoinnista. Ennen Googlea ja nettiä uusi tieto oli etsittävä eri maiden sanomalehdistä. Asiakkaamme maksoivat siitä, että luimme maailman tärkeimmät talouslehdet heidän puolestaan. Etsimme asiakkaalle hänen tarvitsemansa tärkeät uutiset, josta teimme referaatin. Asiakkaan vain piti tietää, mikä on hänelle tärkeää.  Voisiko myös terveydenhuollossa onnistua oleellisen tiedon erottelu roskainformaatiosta?

Olenhan kertonut, että minulla on sairauskertomusta ja epikriisiä pelkästään Meilahdesta yli 100 sivua.  Joka poliklinikka erikseen.  Tästä tietomassasta ehkä vain 1-2 % on sellaista tietoa, joka lääkärin on hyvä tietää kaikissa hoitotilanteissa. Tällaista tietoa on potilaan pitkäaikaissairaudet ja niihin määrätty lääkitys, myös muut diagnoosit ja leikkaukset, lääkeaineallergiat.  Yksityissektorilla jo vuosikymmeniä sitten tehdyt diagnoosit ja toimenpiteet kuitenkin puuttuvat näistä tiedoista. 

Jospa nämä esitiedot tehtäisiin yhdellä kertaa valmiiksi, kaikkien erikoisalojen ja klinikoiden merkittävistä tiedoista. Myös potilas saisi itse nähtäväkseen esitiedot, jotta lähtötaso on lääkärin kanssa aina yhteinen. Potilaan osallistaminen – joka tuntuu olevan muodikas termi – alkaa tästä. Kun esitietoreferaatti tehdään kerran kunnolla, se säästää valtavasti aikaa kymmeniltä seuraavilta palvelutapahtumilta.  Jos potilas saa olettaa, että lääkäri tutustuu tähän esitietosivuun, hänen ei tarvitse kertoa niitä kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Ennen kuin rekrytoidaan ne 1 000 lääkäriä perusterveydenhuoltoon, on aika paneutua toimintatapojen järkeistämiseen.  Potilaita voi oikeasti osallistaa ymmärtämään omaa hoitoaan ja hoitosuunnitelmaansa ja oppimaan omahoitoa itsenäisesti tai digitaalisen tuen avulla. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välistä kuilua voi kaventaa.

Potilaat ovat yhä vanhempia ja elävät pitkään. He ovat ehtineet kerätä tukun pitkäaikaissairauksia ja loppusuoralla tulevat mukaan muistivaikeudet.

Digitalisaatio ja ohjelmistot, eikä edes ne 1 000 bonuslääkäriä ratkaise vanhan ja monisairaan potilaan repaleista esitieto-ongelmaa. Tarvitaan tietosisällön uudelleenajattelua.  Keskeisimmät potilastiedot on nähtävä yhdestä paikasta, samalta sivulta, yhdellä silmäyksellä.  On tehtävä potilastietosivu. 

Uuden hallituksen mantra on osallistaminen.  Soten rakentamisessa potilaat voisivat tehdä osansa ja koota osan esitiedoista (kirurgisiin toimenpiteisiin tehtävä sähköinen esitietolomake on hyvä lähtökohta) ja sitten omalääkärinsä kanssa sitä ehkä vähän täydentää.  Aloitetaan niistä potilaista, jotka tähän pystyvät. Näin jää sitten aikaa niille, jotka eivät enää muista tai ymmärrä. 

Tässä Rinteen hallitukselle ja sotelle hyvä tulevaisuusinvestointi, joka maksaa itsensä takaisin nopeasti. Kun tämä potilastietosivu on etälääkärin käytössä, hän voi nopeasti ottaa kantaa uusiin ongelmiin ja ratkaista ne vaarantamatta potilasturvallisuutta.  Viedään sotedigiloikka maaliin äkkiä, niin säästyy lääkärin aikaa niille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat.

Ehkäpä Apotti ei olekaan niin huono.  Oli uutta lukea Suomen Kuvalehdestä, että se kysyy potilaan kaikkia diagnooseja.  "Lääkärit siirtävät diagnooseja käsityönä".  Minulla ei ole yhdessäkään eprikriisissä mainittu kuin yksi, korkeintaan kaksi diagnoosia. En ole itsekään laskenut, niitä on pitkälti toisakymmentä, enemmänkin, jos pikkuvaivat laskee. Suomen Kuvalehden juttu (6.6.2019) oli kuin toiselta planeetalta. Eli jos Apotti pakottaa tähän, se on hyvä juttu. Jo oli aikakin.

Olen kuullut huhuja, että ollaan valmistelemassa Käypä Hoito-suositusta monisairaille. Sitä tarvitaan. Voisiko sekin voisi rakentua tämäntapaiseen ajatteluun?