Tilasin netistä geenitestin - hyvä tuli

Sain tilaamani Geneaccountin geenitestin.  Oikeastaan se oli aika hyvä. Geenitestillä voi siis selvittää joidenkin lääkkeiden turvallisen annostuksen. Vaikutus hoidettavaan vaivaan ei selviä geenitestillä. Se selviää vasta käytännössä. Geenitesti ei myöskään kerro, jos joku lääke aiheuttaa ylipääsemättömiä sivuvaikutuksia.

Kutakuinkin kaikki geenitestissä mukana olevat lääkkeet olisivat minulle harmittomia, joitain mielialalääkkeitä lukuun ottamatta. Myös varfariinin suhteen kai pitää vähän annostusta lisätä. Näitä ei toistaiseksi ole käytössä. Perinnöllisillä ominaisuuksillani voisi olla vaikutusta 34 lääkkeen tehoon tai turvallisuuteen.

Vaikka tulokset ovat suomeksi ja olen lääketiedettä ja farmakologiaakin tavallista paremmin ymmärtävä potilas, en ole yhtään varma, että ymmärsin oikein. Melkein vahingossa huomasin, että omepratsoli ei tehoa minuun normaaliannostuksella.  Ei se kyllä tehoa millään muullakaan annostuksella. Olen siis ollut ihan oikeassa käyttäessäni sinnikkäästi Nexiumia (esomepramtsoli), vaikka en siitä täyttä Kela-korvausta saakaan.  On ollut hintansa väärti.

Testin mukaan voisin käyttää kodeiinia normaaliannostuksella.  Minun kipujani se ei lievitä, mutta vie vain yöunet.  Eli farmakogeneettinen sopivuus on kuitenkin ihan eri asia kuin lääkkeen teho hoidettavaan vaivaan.

Meillä Suomessahan ei ole genetic counselloreja. Geenineuvola kuulostaa niin vauva-asialta, että ehkä pitäisi käyttää sanaa geeniasiantuntija. Tai farmakogenetiikan osalta ehkä farmaseutteja tai proviisoreita voisi jatkokouluttaa näihin tehtäviin. Ehkä apteekista voi tulevaisuudessa ostaa lääkkeiden geenineuvontapalveluita. 

Tulostin tuon 13-sivuisen yhteenvedon. Luulenpa, että terveyskeskuslääkäri ei siitä kovasti innostuisi, pidän siis toistaiseksi omana tietonani. Mutta otan esiin pyydettäessä. Jos jotain uutta lääkettä pitäisi ottaa käyttöön, haluan katsoa listaa - mieluiten yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa.

Testi maksoi lähes 200 euroa.  Sain siitä hupia ja hyötyä koko rahan edestä. Terveemmille ja vähemmän lääkkeitä tarvitsevalle se tuskin on tarpeen.  Ehkä sitten vanhana vasta tarvitsee ja silloin hinnat ovat varmaan laskeneet muutamaan kymppiin.  Tai terveyskeskus tekee ne kaikille ilmaiseksi.


Geenitieto ei lisännyt tuskaa.  Päinvastoin. Tulevaisuudessa varmaan potilaat tilailevat kaikenlaisia geenitestejä jostain päin maailmaa.  Twitterissä Illuminan toimitusjohtaja Francis DeSouza sanoi äskettäin, että koko genomin sekvensoinnin saa lähivuosina sadalla dollarilla. Sitä odotellessa tämä suomalaistesti on hyvä tapa aloittaa geenitiedon opettelu. Sitten on asia erikseen, kuka ja miten ne testitulokset sinulle tulkitsee.  Ja missä ne säilytetään turvallisesti. Minä haluaisin tallettaa geenitietoni suomalaiseen biopankkiin.  Sieltä niitä annetaan tutkijoiden käyttöön vastuullisesti - uskoisin.




Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei. Esomepratsoli ja Omepratsoli kai ovat sama lääkemolekyyli, esomepratsolissa vain molekyylin "vääränkätiset" (tehottomat) osat on poistettu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Esomepratsoli

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus