Harvinaisen tavallinen päivä - tuumori sormessa

Yritän vältellä lääkärikäyntejä kaikin keinoin, etenkin turhia käyntejä.  Ohimennen Ultraharvinaisten hallituksessa mainitsin, että en kyllä ikinä kehtaisi varata lääkärille aikaa ja mennä vinkumaan, että kynsi on kipeänä. Ja näytin valkoisen muhkuraista nimetöntä.  Onneksi ei ollut keskisormi, olisi nolompi esitellä. Eikös mitä, Markku sanoi juuri joutuneensa googlettelemaan omaan tautiinsa liittyviä verisuonikasvaimia ja oli nähnyt kuvan samanlaisesta.  Se oli nimeltään glomus tumor.

Syksyn mittaan lääkärikäynneillä sitä on yhteistyössä lääkärin kanssa googleteltu ja taivasteltu, että tämäkin vielä. Jossain ns. luotettavassa lähteessä sanottiin, että jos tuumori ehtii isoksi kasvamaan ja leviämään, on vaikeampi saada pois. Onneksi google kertoi lääkäreille myös sen, että tuumori voi olla erittäin kivulias, vaikkakaan ei tappava.

Niinpä sitten terveyskeskukseen ja omalääkärinkin kanssa googlattiin ja hän teki lähetteen käsikirurgille. Olin kyllä etukäteen selvittänyt mainiosta HAKE:sta. minkä erikoisalan piiriin glomus tuumorit kuluvat. Lääkärillekin on haastavaa, kun potilaalla on hyvin omitusia vaivoja, joista ei löydy Käypä Hoito-suosituksia. Sekä lääkäriä että potilasta harmittaa, mutta hyvä sopu ja keskinäinen kunnioitus on säilynyt. Se on potilas-lääkärisuhteen arvokkain osa.

Wikipedia oli glomus tumorin kanssa ihan kuutamolla, kertoi esiintyvyydeksi 1:1,3 miljoonaa. Se taitaa olla paljon tavallisempi. Nuori käsikirurgi oli nähnyt aiemmin jo kaksi. Suunnittelin etukäteen kysyväni, onko hän aiemmin leikannut yhtään.  En kehdannut.  Yliopistosairaaloissa lääkäreiden pitää opetella uusia temppuja. Epäilemättä hän katsoo kirjasta tai kysyy vanhemmalta kollegalta neuvoa. Vanhempi kollega tulikin siihen käymään ja kertoi, ettei tarvitse välttämättä koko kynttä poistaa, tehdään vain kynteen ikkuna, josta tuumori vedetään ulos. "Se on kuin pieni sipuli".

Käsikirurgian poliklinikalle olin kirjoittanut esitiedot suoraan nettiin. Lunttasin käytössä olevat lääkkeet kanta.fi sivuilta.  Mutta eihän siellä ollut "isoa lääkettä", jota saan suonensisäisesti Meilahden Päiväsairaalassa kuuden viikon välein. Olin sen unohtanut.  Sen verran tiedän, että lääke vaikuttaa myös hyytymistekijöihin.  Tyhmänä potilaana kuvittelisin, että hyytymistekijöillä on merkitystä leikkauksissa. Joten siis, tässä harvinaisen tavallisesti mietiskelen, pitäisikö minun nyt kertoa jotain jollekulle ja kuka se olisi.  Anestesialääkäri, jonohoitaja, joka sovittaisi aikanaan leikkauksen infuusioaikatauluihin. Harvinaispotilaan tavallista arkipäivää, suunnistus jossan erikoisalojen välimaastossa, parhaansa mukaan viestinvälittäjänä siiloutuneiden erikoisosaajien välillä.

Samana päivänä kunnianarvoisa kustantajani Duodecim jakoi Facbookissa  kirurgin kolumnin
tohmajärveläismiehestä. Siinä kirjoittaja kuvaa ylimielisen omahyväisesti, miten lääkärikunnan on varottava kertomasta potilaalle liikaa hänen taudistaan. Jos seitsemänkymppinen tohmajärveläismies ei halua lukea potilastietojaan, se on ok.  Hyvänen aika, noinko lääkärit potilaistaan ajattelevat?  Kyllä  minä niin mieleni pahoitin. Epäilemättä lääkärit vähättelevät potilaidensa älyn lahjoja, useimmiten ovatkin oikeassa. Mutta sitä ei sovi ääneen ajatella, saati sitten kirjoittaa, vielä vähemmän jakaa Facebookissa kaikelle kansalle. Sinänsä hieno juttu, että kunnianarvoisa Duodecim jakaa lehtensä sisältöä Facebookiin. Kaikki potilaat eivät ole tohmajärveläismiehiä, ja onneksi kaikki lääkärit eivät ole yhtä  tahdittomia kuin kolumnin kirjoittaja.  eTerveyteen Duodecimilta uusi avaus: potilaita on suojeltava heitä itseään koskevalta tiedolta  Mielenkiintoista.

Tuo oli ensimmäinen vastaan tullut Duodecim-jako Facebookissa.  Olisi kiva tietää, oliko se työtapaturma vai kunnianarvoisan lääkäriseuran harkittua some-strategiaa?