Potilaan tuottavuushyppy - mistä minä voin luopua?
Viimeisten elinvuosien aikana hoito on kallista, muistisairaan loppusuora vuodeosastolla maksaa veronmaksajille kymmeniä tuhansia euroja. Jossain näin luvun 5 % terveydenhuollon kokonaiskustannuksista.
Olenpa ollut puhumassa muistisairauksista Helsingissä tai Lapissa, ikäihmisillä on sama toive: kunpa ei joutuisi makaamaan vaipoissa laitoshoidossa vaan pääsisi pois ajallaan. Vanhat ihmiset ovat ehtineet nähdä muistisairauden tuhoaman ihmisen viruvan liikunta- ja puhekyvyttömänä terveyskeskuksen vuodeosastolla. Minulla on esimerkkejä viiltävän läheltä. Aivan liian usein saa nykyään kuulla: "Jumalan kiitos, pääsi vihdoinkin pois".
Kanta-potilastietoihin voi kai lähiaikoina lisätä myös hoitotahtonsa. Ohjelmassa on jo sitä varten valmiina tila. On siis aika päivittää hoitotahto. Eutanasia ei ole Suomessa sallittua, mutta hoidosta kieltäytyminen on. Pitkälle dementoitunut ei pysty tekemään päätöksiä eikä enää ole edes toimivaltainen. Siksi dementian varalta on tehtävä speksit valmiiksi silloin kun vielä on ymmärryksissä.
Helsingin Sanomien yleisönosastolla on ollut kirjoituksia, joissa omaiset valittavat, miten puhe- ja liikuntakyvytön omainen laihtuu, kun ei tarpeeksi syötetä. On siis täsmennettävä muuten hyvää hoitotahtoania sillä tavoin, että minua ei saa syöttää, jos en itse pysty syömään. Voi olla mahdollista, että kyseessä on jokin ohimenevä tilanne. Sen vuoksi haluan paikalle jonkun hoitotahdossani mainituista minut jo ennestään tuntevista luottolääkäreistä. Hän sitten tekee lopullisen päätöksen läheisteni puolesta. Minun kohdallani voi tehdä siis tuottavuusloikan tällä kohtaa.
Ilta-Sanomissa (25.8.) oli iso juttu siitä, kuinka tytär oli kolme kertaa tilannut ambulanssin demetiasta kärsivälle 86-vuotiaalle äidilleen. Ensihoitoyksikkö ei ollut vienyt potilasta hoitokodista sairaalaan.
Sen jälkeen, kun dementiani vuoksi olen hoitokodissa, minua ei enää kuskata mihinkään sairaaloihin. Korkeintaan viedään korkealaatuiseen saattohoitoyksiköön, jossa huolehditaan mahdollisimman nopeasta ja kivuttomasta lopusta. Mikäli siis minulla sattuu vielä säästöjä olemaan. Ja siellä minuun saa tuhlata rakkautta, silittää poskea, pitää kädestä ja muistella menneitä. Sinne voi tuoda kukkia, haudalla en niitä enää tarvitse.
Kirkko&Kaupunki-lehdessä on ollut kirjoituksia siitä, miten ei saa vainajan tuhkaa tuoda välillä kotiin ennen loppusijoituspaikkaa. Ja että sairaalassa voi pitää vainajalle hartauden perheen kesken. Minua ei sitten tarvitse jälkikäteen saatella. Kiitetään ilolla elämästä nyt kun tämä vielä on hyvää.
Kuva pariisilaiskukkakaupan hautajaisseppeleestä. Mieluumminhan tuotakin eläväni katselisi.
Olenpa ollut puhumassa muistisairauksista Helsingissä tai Lapissa, ikäihmisillä on sama toive: kunpa ei joutuisi makaamaan vaipoissa laitoshoidossa vaan pääsisi pois ajallaan. Vanhat ihmiset ovat ehtineet nähdä muistisairauden tuhoaman ihmisen viruvan liikunta- ja puhekyvyttömänä terveyskeskuksen vuodeosastolla. Minulla on esimerkkejä viiltävän läheltä. Aivan liian usein saa nykyään kuulla: "Jumalan kiitos, pääsi vihdoinkin pois".
Kanta-potilastietoihin voi kai lähiaikoina lisätä myös hoitotahtonsa. Ohjelmassa on jo sitä varten valmiina tila. On siis aika päivittää hoitotahto. Eutanasia ei ole Suomessa sallittua, mutta hoidosta kieltäytyminen on. Pitkälle dementoitunut ei pysty tekemään päätöksiä eikä enää ole edes toimivaltainen. Siksi dementian varalta on tehtävä speksit valmiiksi silloin kun vielä on ymmärryksissä.
Helsingin Sanomien yleisönosastolla on ollut kirjoituksia, joissa omaiset valittavat, miten puhe- ja liikuntakyvytön omainen laihtuu, kun ei tarpeeksi syötetä. On siis täsmennettävä muuten hyvää hoitotahtoania sillä tavoin, että minua ei saa syöttää, jos en itse pysty syömään. Voi olla mahdollista, että kyseessä on jokin ohimenevä tilanne. Sen vuoksi haluan paikalle jonkun hoitotahdossani mainituista minut jo ennestään tuntevista luottolääkäreistä. Hän sitten tekee lopullisen päätöksen läheisteni puolesta. Minun kohdallani voi tehdä siis tuottavuusloikan tällä kohtaa.
Ilta-Sanomissa (25.8.) oli iso juttu siitä, kuinka tytär oli kolme kertaa tilannut ambulanssin demetiasta kärsivälle 86-vuotiaalle äidilleen. Ensihoitoyksikkö ei ollut vienyt potilasta hoitokodista sairaalaan.
Sen jälkeen, kun dementiani vuoksi olen hoitokodissa, minua ei enää kuskata mihinkään sairaaloihin. Korkeintaan viedään korkealaatuiseen saattohoitoyksiköön, jossa huolehditaan mahdollisimman nopeasta ja kivuttomasta lopusta. Mikäli siis minulla sattuu vielä säästöjä olemaan. Ja siellä minuun saa tuhlata rakkautta, silittää poskea, pitää kädestä ja muistella menneitä. Sinne voi tuoda kukkia, haudalla en niitä enää tarvitse.
Kirkko&Kaupunki-lehdessä on ollut kirjoituksia siitä, miten ei saa vainajan tuhkaa tuoda välillä kotiin ennen loppusijoituspaikkaa. Ja että sairaalassa voi pitää vainajalle hartauden perheen kesken. Minua ei sitten tarvitse jälkikäteen saatella. Kiitetään ilolla elämästä nyt kun tämä vielä on hyvää.
Kuva pariisilaiskukkakaupan hautajaisseppeleestä. Mieluumminhan tuotakin eläväni katselisi.
Kommentit