Käypä mummo-suositus on päivitetty

Kotiuduin eilen Pariisista. Viikko sitten minusta tuli isoäiti, pariisilaissairaalssa syntyi suloinen tyttärentytär.

Onhan ollut puhetta, että pitäisi kirjoittaa omaisen näkökulmasta. Hyvän omaisen rooli ajankohtaistui aiemmin kuin arvasinkaan. Niinhän hoitoammattilaiset sanovat, "potilaiden kanssa kyllä aina pärjää, mutta omaiset vasta vaikeita ovatkin".  Olen tutkistellut tunteitani viikon verran. Ymmärrän nyt, miksi omaiset ovat vaikeita.

Olen taistellut parhaani mukaan, muistutan itseäni: neuvoa saa vain pyydettäessä. On ylläpidettävä potilaan luottamusta hoidon asiantuntevuuteen ja laatuun. On tukahdutettava epäilynsä. Ei saa sekaantua, ei äitinä, ei isoäitinä ja varsinkaan ei anoppina. Kyllä minä tämän tiedän: sairaan hyvä omainen on hyvä omainen kun tukee, rohkaisee, rakastaa ja auttaa pyydettäessä.

Ymmärrän siis, että omaisten on vaikea hillitä tunteitaan. Huolta, epävarmuutta ja ahdistusta. Kun lapset (onneksi hyvin, hyvin harvoin) olivat sairaita, äitinä aina toivoi, että voi kun kivun voisi ottaa itselleen, lapseltaan pois. Pahinta on avuttomuus. Brittiläinen aggressiotutkija Gael Lindenfield kirjoitti, että aggressiot lähtevät avuttomuuden tunteesta, jota ei osata käsitellä muilla tavoin.  Esimerkiksi puhumalla tai tekemällä. Siksi kai halonhakkuu on ainakin miesten mielestä terapeuttista. Parempihan kirvestä on käyttää halkoihin.

Siksi kai omainen käyttää kirveen sijasta sanan säilää ja kohdistaa sen kätevästi käsillä olevaan hoitohenkilökuntaan.  Että tavallaan kyllä ymmärrän. Minä kun en ranskaa osaa, niin enpähän päässyt tytärtäni nolaamaan. Omaisen kun on hyvä muistaa sekin, että hoitavat henkilöt ovat ihmisiä eivätkä robotteja. Siksi on turha olettaa, että meuhkaamalla saisi potilaalle yhtään parempaa hoitoa - ehkä päinvastoin.

On siis paljon helpompi olla hyvä potilas kuin hyvä omainen. Suomessa puhutaan Leijonaäideistä, jotka taistelevat lastensa hoidon puolesta.  Ei puhuta ollenkaan tiikerimummoista.  Minusta se kuulostaisi hyvältä. Mutta mummon ensimmäinen tehtävä on rakastaa ja tukea potilasta ja henkilökuntaa taistelussa sairautta vastaan.

VTT on lanseeraamassa digitaalista äitiyspakkausta.   
Pariisin vauvallahan on suomalainen reaaliäitiyspakkaus.  Tiikerimummona kyllä toivoisi, että VTT:n hanke toteutuisi, ei pelkästään älytuttien ja teknologisten härpäkkeiden takia.  Pitäisi olla joku paikka, jonne olisi koottu luotettavaa tietoa myös vauvojen sairauksista.  Nyt kun googlettaa streptokokki-b:tä, tulee vastaan Kaksplus ja Vauva-lehden keskustelupalstoja.  Yhtään noita palstoja vähättelemättä, olisi kyllä ihanaa, jos huolestuineille äideille ja mummoille olisi  nimimerkkikirjoittajien sijasta luotettavaa lääketieteellistä tietoa.  En ole ollenkaan unohtanut, miten vuosikymmeniä sitten olin äitinä huolestunut milloin mistäkin vauvarokosta.  Miten kätevää olisikaan, jos luotettavat hoito-ohjeet voisi tarkistaa netistä. Hyvä digiäitiyspakkaus voisi olla osa sote-uudistusta.  Kuinka paljon "turhia" lääkärissäkäyntejä säästyisikään perusterveydenhuollosta. Enkä kyllä usko turhiin lääkärissäkäynteihin, hätä on todellinen - ainakin äidillä tai mummilla.

Ja vielä synnytyssairaaloista: olkoonkin vaan kiva lillua jossain synnytysaltaassa lähellä kotikulmia.  Tiukan paikan tullen pitää olla korkeatasoista lääketieteellistä osaamista paikalla. Ja nopeasti.

Kyllä tyttärentyttären pariisilaissairaalassa on myös digiosaamista.  Kuvassa monitori, jossa vauva oli tarkkailtavana.  Eipä tarvittu pitkään, sillä sektorilla kaikki hyvin.

 


Nyt tulehdusarvot ovat jo laskeneet, kohta sairaalasta päästään kotiin.  Miten tiikerimummon sydämeen pistävätkään pikkuruisen kämmenselän ja kantapän mustelmat neulanpistoista. Toivottavasti opin olemaan kesy mummo.

Kommentit

Maca sanoi…
Onnea tiikerimummolle, ja koko poppoolle!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laboratoriotulokset - voiko niihin luottaa?

Potilas vertaili Helsingin yksityiset lääkärikeskukset

Kumma tauti ja kummat oireet