eHealth: pientä edistystä havaittavissa ja takapakkia eReseptissä

Aloitin tämän blogin potilaan elämää helpottavista sähköisistä palveluista.

KanTa on kätevä, siinä näkyy sähköiset reseptit. Voi katsoa, mitä lääkettä on jäljellä, ei tarvitse mapitella reseptejä. Mutta se on viime aikoina notkahtanut taaksepäin.  Kuulemma resepti maksaa yksityisille lääkäriasemille 75 senttiä kappaleelta.  Niinpä viime aikoina olenkin saanut reseptit paperilla.  Harmittaa.   Harmittaa.  Pitääkö nyt ensi kerralla lääkäriin mennessä sanoa, että minulla on varaa 75 senttiin, että lisääpä hintaan, että kaikki käyttämäni lääkkeet näkyvät yhteenvedossa.

HUS:in Korvaklinikka sopisi esimerkiksi kaikille.  Huomasin kesällä, että televisiossa en enää kuule uutisia, kun palkki on 18.  Tarvittiin 24.  Joko kuulo tai kuulolaite on huonontunut. Googletin Kuulokeskuksen puhelinnumeroa.  Yllätys, yllätys, sai ottaa yhteyttä sähköpostiin.  Laitoin kahden rivin sähköpostin heinäkuussa.  Kerroin tulevani Helsinkiin 20. elokuuta.  Puolen tunnin päästä vastaus: "Olemme varanneet teille ajan  21.8. kello 9. Terveisin Kuulokeskus"

Tehokasta toimintaa Kuulokeskuksessa.  Myös HUS Röntgen on virittänyt itsensä huippuvauhtiin.  Yksityissektorilla ja HYKS:issäkin ylävatsan ultraamiseen on mennyt liki 10 minuuttia.  Nyt päästiin alle minuutin.  Äärimmilleen virtaviivaistettua toimintaa.  Ei siis tuhlata veronmaksajien rahaa tervehdyksiin tai esittäytymiseen. 

Alkukesästä teimme yhdessä LKT Mikko Lehtovirran kanssa Potilaan Lääkärilehteen artikkelin verenpaineen mittauksesta.  Vertasimme Taltionia  ja Microsoftin Health Vaultia.  

Nyt Health Vault on tehnyt kaikki ehdottomamme parannukset  ja vielä vähän enemmänkin. En nyt saanut tuohon linkkiin suomenkielistä sivua, mutta jos sinne kirjautuu, teksti on suomeksi.  Törmäsin asiaan viime viikolla lääkärissä käydessäni.  Tuli verenpaine puheeksi, olisi pitänyt olla käyrä mukana.  No, eipä ollut.  Health Vaultin olisin saanut kännykällä esiin, mutta Taltionia varten olisi pitänyt olla pankkitunnukset mukana etc. Ne ovat varmaan Microsoftilla lukeneet tarkkaan ohjeet ja tehneet juuri niin kuin Mikon kanssa neuvoimme.

Tuossa on verenpainekäyrää pidemmältä ajalta valmiina printattavaksi. Oma tk-lääkäri pitää tästä ominaisuudesta: MIN 141/91 KA 158/97 MAX 172/101 - kuluneen viikon ajalta.  Eli pitänee säätää vähän lääkitystä.

Ei ole Taltionin vika, että se on niin kankea.  Se on tietosuojavaltuutettu, joka jostain syystä kuvittelee, että potilastiedot on valtakunnansalaisuuksia.  Ei ole.  Tärkeintä on, että potilastietoihin pääsee helposti käsiksi silloin kun niitä tarvitaan. 





Kommentit

Marianne sanoi…
E-resepti ei maksa lääkärikeskuksille 75 cnt vaan 21 cnt, mutta Mehiläinen on keksinyt siis rahastaa tuolla E-reseptillä. Itselläni kun on jotain 13 lääkettä käytössä niin melko hyvin saavat rahastaa...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena