Potilaspalaute valui hukkaan


Olin tänään ostoksilla: hankinnat kuvasssa.  Duodecimin Gastroenterologia ja hepatologia onkin tarjouksessa vain 115 e.  Minä sain kyllä kirjoittajakortillani halvemmalla. Kuvassa on myös kortti, jonka lähetän Parkanon terveyskeskukseen kiitokseksi viime perjantailta.  91-vuotiaan äitini vaiva hoidettiin kiitosta ansaitsevalla tavalla.  Äitinikin jo uskoo, että "tyttöset Tampereelta" ovat ammattitaitoisia lääkäreitä.

Sairaalassa saamastani kohtelusta tekeemääni muistutukseen tuli vastaus. (Kesäkuun alkupuolen blogeissa koko tapahtumaketju) Ilmeisesti kirjallisessa osaamisessani on toivomisen varaa, sillä sain vastauksen ihan eri asiaan kuin muistutukseni aiheeseen. Olivat kyllä nöyrästi pahoillaan, mutta eivät olleet ymmärtäneet, mikä oli muistutukseni syy.  Lupasivat kiinnittää huomiota esittäytymiseen.  Edelleen siis on yksi paikallaolleista mysteerinä, ehkä hän oli vain ohikulkeva kalamies tai muuten vaan utelias valkotakkinen näkemään Sairaan hyvän potilaan livenä.

Tuoreen tutkimustiedon mukaan Potilaspalaute  valuu usein hukkaan.  Muistutukset ja  kantelut luultavasti arkistoidaan.  Minne sitten pannaan kiitoskortit.  Tuleeko niihin diaarinumero?

Muuten olen sitä mieltä, että kiukustuksissaan voi kyllä kirjoittaa muistutuksen.  Mutta sen voi sitten rauhoituttuaan repiä.  Tulee vaan itselle paha mieli.  Tarkoituksena oli kyllä ystävällisesti huolehtia, ettei samalla lailla kävisi toisille potilaille, mutta näköjään en ollut osannut tapausta kuvata riittävän tarkasti.  Niinpä tässä kirjailija käy itsensä kanssa tiukkaa kehityskeskustelua.

Vatsavaivojen selvittely jatkuu edelleen.  Koska kohdalle on osunut enemmän väärinkäsityksiä kuin laki sallii, ahkeroin lähipäivät gastroenterologian parissa.  Yritän varmistua, että lääkäri ymmärtää, mitä olen sanomassa. Nyt muistutukseeni tulleesta vastauksesta käy selville, että jo lähetteen tehnyt päivystävä lääkäri oli tehnyt erikoisen tulkinnan vaivani laadusta. Tai sitten turvotuksen ja keskivartalolihavuuden erotusdiagnostiikka on vaikeaa.  Minulla ymmärtääkseni  on tuota jälkimmäistä.  

Nyt paneudun peristaltiikkaan ja motiliteettiin.  Pähkinänsärkijän ruokatorvesta kirjassa oli vain puoli sivua, joten siitä en tullut hullua hurskaammaksi.  Yleisesti ottaen tämä on ollut sangen opettavainen kokemus. Potilaan on viisainta voimaantua olemaan päättäväinen ja ponteva tilanteen ollessa päällä.  Jälkikäteiskirjeenvaihdosta ei tule muuta kuin pahaa mieltä ja turhaa paperin kääntämistä - kummallekin osapuolelle.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus