Eutanasia - ei mitään käsitystä kuolemasta
Minulla on on ihan näköiseni täti, joka joutui 57-vuotiaana puhe- ja liikuntakyvyttömänä pitkäaikaissairaanhoitoon ja eli siellä yli kymmenen vuotta. Pelkäsin samaa kohtaloa. Etenkin kuin sairauskertomuksemme alkuvaiheet ovat niin samanlaiset. Ei vieläkään tiedetä, mikä tätini sairaus oli. Ihan hyvin sopisi olemaan tämä sama kuin minulla. Meilahden hyvien lääkäreiden osaamisen ansiosta vielä tässä ketkuttelen.
Eutanasian ajatellaan olevan tarpeellista, kun loppuvaiheen syövän kivut ovat sietämättömät. Kun on tilanne, että potilas on täysissä ymmärryksissä ja omasta vakaasta tahdostaan toivoo eutanasiaa. Hyvä, jos sellainen mahdollisuus suodaan kuolevalle.
"Jumalan kiitos, onneksi pääsi pois"
Yli 90-vuotiaana äitini ystävät olivat jo vähissä. Moni heistä "pääsi" loppuaikoinaan ympärivuorokautiseen hoitopaikkaan. Se tarkoitti pitkälle edennyttä dementiaa ja sitä, ettei kotihoidon varassa en pärjännyt. En tunne yhtään pitkään elänyttä, joka haaveilee hoivakotiin pääsystä. Emmehän ymmärrä dementoituneen tuskaa, kun harhailee hoivakodin käytävillä (edellyttäen, että liikuntakykyä on vielä tallella) etsien lapsuudenkotiaan. Dementian edetessä ei tunnisteta edes omia lapsiaan, saati sitten hoitohenkilökuntaa. Ei vanha ihminen enää kuolemaa pelkää, onhan tässä elettykin.
Pelätään dementiaa, liikuntakyvyttömyyttä, sitä ettei enää osaa itse hoitaa vessa-asioitaan, että lusikka ei pysy kädessä. Ei niin hyvää hoitoa olekaan, että elämä enää siinä vaiheessa olisi arvokasta. Silloin ei ole enää riittävästi oikeustoimikelpoinen, että voisi eutanasiaa pyytää tai vaatia, vaikka se joskus olisikin laillista.
Omalla kohdallani pyrin lyhentämään tuota vaihetta hoitotahdolla, joka mahdollistaa hoidosta kieltäytymisen. Eli dementian edettyä ei elvytetä, ei kuljeteta sairaalaan. Kun vanhuksen paras ystävä keuhkokuume saapuu, se toivotetaan tervetulleeksi, lievitetään kipua ja pidättäydytään antibiooteista. Tietysti hoidosta kieltäytymiseen pitää antaa etukäteen valtuutus, mieluiten jollekin muulle kuin omille lapsilleen. Hoivakotien toimintaa on kehitettävä sillä tavoin, että siellä voidaan järjestää loppuvaiheen hoito vaikkapa kotisairaalan tuella. Ei kiitos ambulanssirallille ja päivystysten pyöröoville.
Ikäpyramidin huippu käsillä
Suuret ikäluokat lähestyvät elämänkaaren loppusuoraa - sen kalleinta vaihetta. Suomi on hyvinvointivaltio, kaikki riittävän huonokuntoiset pääsevät ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Sen kustannus on kai noin 7 000 € kuukaudessa. Asiakas maksaa 85 % eläkkeestään. Eipä liene montaa eläkeläistä, joka hoitonsa itse maksaa. Käsittääkseni hoito on saman tasoista, maksaako sitten keskimääräisen eläkeläisen 1 000 euroa kuukaudessa vai täyden hinnan. Käsipareja ei mitoiteta rikkaalle yhtään enempää kuin köyhällekään.
Englannissa asuessani sain kuulla, että siellä kunnalliseen palveluasumiseen pääsee vasta, kun omat säästöt on käytetty, asunto myyty ja omaisuutta korkeintaan 10 000 puntaa (noin 10 000 euroa). Siihen asti maksetaan itse. Suomessa tämä kivi on vielä käännettävissä kestävyysvajeen paikkaamiseen.
"Ei mitään käsitystä kuolemasta", sanoo syöpälääkäri
Kannattaa lukea Helsingin Sanomien artikkeli kuolemaan ja eutanasiaan liittyen. Se perustuu HUS:in syöpälääkäri Riikka Nevalan haastatteluun. Eutanasiakeskustelu liittyykin lähes poikkeuksetta syöpiin. Kuitenkin entistä useampi kuolema liittyy monisairaan ja muistisairaan loppuvaiheisiin. Syöpälääkäri Riikka Nevala muistuttaa hoitotahtojen tärkeydestä. Se vain tuntuu niin ylipääsemättömän vaikealta. Ennen muuta asia olisi pohdittava perusteellisesti jo terveenä - yhdessä perheen kanssa. Muistisairauden edettyä siihen ei enää pysty.
Olen kirjoittanut aiheeseen liittyen kaksi kirjaa: Sairaan hyvä potilas (Duodecim 2005) ja toisen neurologi Markus Färkkilän kanssa: Pääteos (Duodecim 2008).
Terveydenhuollon kustannuskriisi on eskaloitunut, hoitaja- ja lääkäripula vaikeutunut. Eutanasiakeskustelu on juuttunut syöpäsairaan loppuviikkoihin. Edes edunvalvontavaltuutuksia ei osata ajoissa tehdä, hoitotahdoista puhumattakaan. Ehkä tarvitaan uusi ammattikunta: hoitotahtodoula, jonka kanssa keskustellen hoitotahdon pystyy kirjoittamaan ajoissa.
Hoitotahdon voi muuten itse lisätä Kanta-järjestelmään. Eli sieltä se sitten löytyy tarvittaessa. Ikävä kyllä edunvalvontavaltuutusta ei tallentaa minnekään. Kun niitä tarvitaan, potilas ei itse muista edes onko sellaista olemassa.
Ymmärrettävästi politiikkojen on kiva sorvata hyvinvointialueita ja palvelusuunnitelmia. Kuolema ja ruumishuoneet eivät tuo äänisaalista. Viimeisten elinvuosien korkeista kustannuksista voi tehdä miljoonasäästöt ja samalla taata kuolevalle armelias loppu. On vain uskallettava puhua aiheesta, niin meidän vanhojen kuin asioista päättävienkin.
Kommentit