Matkalle apteekin kanssa

En ole puoleentoista vuoteen matkustanut minnekään.  En olisi jaksanut. Puoliso harjoittelee kävelyä lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen. Samsung Health mittasi 20 minuutin aamukävelyni, väitti matkan olleen 1,28 kilometriä.  Sen jälkeen reisilihakset ovat spagettia. Sopii siis Italiaan lähtöön. 

Sairaus tuo kipujen, kuumeen, aivosumun ja uupumuksen lisäksi elämänpiirin kaventumisen. Ei saa antaa periksi. Meilahdessa selvittelyt jatkuvat edelleen. Kuumeelle olisi hyvä löytää aiheuttaja.

Lääkäri sanoi eilen viisaasti. "Se on varmasti mukava matka, lähde vaan".  Italia on turvallinen maa EU-kansalaisen sairastua. Oli käymässä niin, että sairauden lisäksi tulee äkillisen sairastumisen pelko. Totesin, että vielä on elämää jäljellä. Jos nyt en uskalla lähteä, en sitten varmaan enää ikinä.

Matkatoimiston ohjeissa sanotaan, että pitää ottaa kaikki lääkkeet mukaan alkuperäispakkauksissa ja reseptit myös. En aio totella. Pakkaan astmainhalaattorit, lataan dosetin, 11 tablettia päivässä ja tulostan mukaan sairaalassa tehdyn lääkelistan. Se saa riittää todisteeksi. Siinä on lueteltu myös tarvittaessa otettavat lääkkeet.  Ihan hyvä muistilista matka-apteekin pakkaamiseen.  Lisäksi tulee lääkkeet pahoinvointiin, ummetukseen, närästykseen ja ripuliin.  Kipuun Panadolia, sekä Zappia että tavallista, Tramalia, Compeed-laastarit varpaisiin ja vaivaisenluuhun. Huulirasva, silmätipat, kortisonivoiteet. Ranskalaista ihmeflunssalääkettä Fervexiä ja nenätippoja.  Ja tietysti sateenvarjon, vaikka sääennuste lupaa 28 astetta ja aurinkoa.

Kun vielä olin töissä, oli aina valmiiksi pakattu pesupussi, jota en välillä purkanutkaan. Se kulki mukana ympäri maailmaa.  Kummallisinta oli, että siellä kulki monta kertaa maailman ympäri myös Zithromax-kuuri.  Suomessa astmalääkäri oli määrännyt, että se pitää olla aina mukana. Jos tulee paha yskä, pitää heti aloittaa. Viiteen vuoteen ei tullut yskää. Eikä nuhaakaan. Lääke oli mennyt jo vanhaksi, kun puoliso sai Minneapoliksessa angiinan juuri ennen paluulentoa.  Syötin kuurin hänelle ja hyvin toimi. 

Silkkaa taikauskoa.  Ikinä ei sada, jos on sateenvarjo matkassa. 

Yle mainostaa kovasti tulevaa ohjelmaa "Peltsin kova vuosi".  En aio katsoa. Omassa vuodessani riittäisi kovuutta vähän Peltsillekin. 


Kommentit

Helvi sanoi…
Matkailu leikkausten jälkeen tai sairauden takia kyllä on aina stressaavaa. On muistettava kaikki lääkkeet hakea apteekista ja vielä otettava alkuperäiset pakkaukset resepteineen mukaan. Ainakin me olemme päässeet helpolla kun olemme Lahdesta lähteneet ulkomaille reissuun. Lentokentällä ei ole tarvinnut selitellä pakkauksien sisällöstä kun on paketissa ja reseptit näyttää. Matkailu kyllä tekee hyvää vaikka olisi kipuja ja stressiä. Hyvää kesän odotusta!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus