Sairaus, vanhuus vai dysautonomia?

Harvinaissairauden kanssa eläessä on opiskeltava itsetuntemusta.  Se ei ole pelkästään mielenlaatunsa analysointia, vaan sovintoa myös kehollisten, fyysisten tuntemusten kanssa.

Toisin kuin nuorempana, ei voi enää ajatella, että joku vaiva paranee. Nyt kipu, polte, tunnottomuus, puutuneisuus, jomotus ja vihlonta on otettava vastaan ja tehtävä toimintasuunnitelma. Olisiko tälle jotain tehtävissä, haittaako tämä päivittäistä elämääni niin paljon, että sille ylipäänsä olisi tehtävä jotain. Vei eletäänkö nyt vaan tämän kanssa. 

Joku oire on niin pieni, että se käy jo vitsistä.  Vasemman käteni nimettömästä on leikattu hyvänlaatuinen verisuonikasvain, jonka seurauksena sormenpää ja kynsi vaurioitui ja sormenpää kipeytyi. Nyt oikeassa käteni nimetön on kuin puudutuspiikin saanut.  No, tämä ei elämää haittaa.

Olin taas pari päivää sairaalassa, hengästymistä ja rytmihäiriötuntemuksia. Ei ollut keuhkoveritulppaa eikä eteisvärinää. Pääsin kotiin yhtä huonovointisena kuin sairaalaan meninkin. Pääasia kuitenkin, ettei ole mitään henkeä uhkaavaa.


On vilustunut olo, yskin pari päivää, yskä meni ohi.  Niistin vuorokauden, nuha meni ohi.  Joka paikkaa särkee, kun flunssan alkaessa on tapana.  Mittaan kuumeen: 34.1 C. Mittasin toiseen kertaan, tulos 34.1 C ihan uudeella korvamittarilla. Tämä on nyt tätä.

Luultavasti tässä on alkamassa joku infektio jossain.  Infektio monesti relapsoi perustaudin. Tasapainottelen välttämässä antibiootteja, ja toisaalta tiedän, että yksikään nuha tai yskä ei ole mennyt ilman jälkitauteja ohi tällä vuosituhannella. 

Vuosi sitten olin Meilahdessa osastolla.  Sain ohjeita vanhusten ravitsemuksesta: albumiini oli alle viitearvojen. Tiesin kyllä, että saan proteiineja tarpeeksi.  Viime viikolla luin tutkimusuutisen: matala albumiinitaso tarkoittaa huonoa hoitovastetta immunoglobuliinille.

On aina päätettävä, millaista asiaa voi kaikessa rauhassa odotella ohimeneväksi.  Viime viikko on mennyt Panadol Forten maksimiannoksella. Seuraavaksi sitten pitää huolehtia särkylääkepäänsärystä, kun yritän vähentää kipulääkettä.  Kipujen kanssa vaan ei nuku.  Siitäkään aivot ei tykkää.

Ja sitten ehkä jonain päivänä tulee jostain vastaan selitys kummallisille oireistoille.  Välttämättä ei kuitenkaan hoitokeinoa.  On siis parasta oppia elämään sovussa vaivojensa kanssa.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Potilas vertaili Helsingin yksityiset lääkärikeskukset

Olenko ultraharvinainen?

Operaatio ilman ennakkovaroitusta