Potilasvertailu: Helsingin yksityiset lääkärikeskukset 2.0

Parin vuoden takaista lääkärikeskusvertailua luetaan edelleen kymmeniä kertoja päivässä.  Ikuisen soten odotuksessa kilpailu on kiristynyt. Siksi on aika päivittää tiedot.

Potilaan ei enää tarvitse tehdä hintavertailuja itse.  Lääkärinhinta.fi on tehnyt sen valmiiksi.  Helsinkiin on tullut uusia, pienempiä lääkäriasemia, jotka näyttävät selkeästi kilpailevan hinnalla. Laakarihinta-sivuilta voi suoraan jatkaa ajanvaraukseen ja lääkäriaseman verkkosivuille.

Nyt kirjoitusajankohtana hintavertailun kallein on Munkkivuoren Dextra.  Takavuosina Dextra olikin ainoa lääkäriasema, jolla oli päivystystä myös viikonloppuisin. Siellä on poikkeuksetta ollut huippuosaavia päivystäjiä.  Olen pari kertaa joutunut ottamaan taksin suoraan lentoasemalta ja aina vuorossa oleva päivystäjä on ollut äärimmäisen osaava. Viisi tähteä. Sanoisin, että hintansa väärti.  Tosin Munkkivuoreen on vähän hankalat yhteydet.  Ehkä potilaat ovat pääasiassa munkkiniemeläisiä, joten hinta ei ratkaise. 

Parin viime vuoden aikana olen käyttänyt myös Keskustan Diacoria, jonne on parhaat liikenneyhteydet. Siellä pitää vastaanottoa myös vähän erikoisempia hoitolinjauksia harrastavia yleislääkäreitä. Ennen ajanvarausta suosittelen lisägooglausta.  Mutta jos en itse tiedä, mikä on vialla, Dextra menisin Dextraan. 

Laatuvertailuja ei toistaiseksi vielä ole olemassa.  Puskaradio on luotettavin tietolähde. Tiettävästi suunnitteilla on verkkosivuja, joihin potilaat voisivat antaa tähtiluokituksia lääkäreille. Saa nähdä, kuka ensiksi onnistuu. Palveluvaaka on tehnyt komean verkkosivuston, josta puuttuu sisältö, eli sinne ei ole kukaan vaivautunut kirjoittamaan arviointeja. Ja mitenkäs arvioit vaikkapa Meilahden sairaalan - taitaa riippua ihan siitä, mikä klinikka ja kuka sinua siellä oli hoitamassa.

Lähes kaikki suuret ketjut tarjoavat jo etälääkärin palveluita. Tämä on hyvä uutinen potilaalle, jolla on jo hoitosuhde lääkärikeskukseen ja tarvitsee jatkohoitoa pitkäaikaissairauteensa vaikkapa matkoilla ollessaan.  15 minuutin vastaanotto Aavan etälääkärille maksaa 47,50 €.

Potilaalle erikoislääkäriä valitessa tärkeintä on lääkärin erityisosaaminen, siksi on kutakuinkin yhdentekevää, minkä logon alla hän töitään tekee. Kuluneen vuoden aikana olen käynyt erittäin osaavien (ja kalliiden 120-220 €) erikoislääkäreiden vastaanotoilla Aavassa, Dextrassa, Mehiläisessä ja Femedassa. Kävisin samoilla lääkäreillä missä firmassa tahansa.   Huippulääkäreille on pitkät jonot, muutamat eivät ota lainkaan uusia potilaita. Diacorissa olivat kerran kaikki tietokoneet pimeänä, kaapeli katkennut.  Nuoren lääkärin kunniaksi, että osasi kirjoittaa käsin oikeat lääkkeet paperireseptille.  Aavassa taas oli kerran kanta.fi -yhteys poikki. Apteekista saa kyllä lääkkeet paperireseptilläkin, mutta potilaalle olisi parempi, että kokonaislääkitys kirjautuisi yhteen paikkaan.

Tapaturman tai matkalla hankitun, matkavakuutuksen piiriin kuuluvan taudin tai vamman kanssa  Omasairaala on ylivoimaisesti paras. Se on muuttanut nimensä Pohjola-sairaalaksi.  Jo sisääntuloaulasta tarttuu ystävällisen osaava hyvä ilmapiiri, odotustilat ovat viihtyisiä, lääkärit osaavia, tuliterä 3T magneettikuvauslaite etc.  Ja vakuutuskorvaus käsitellään saman tien samassa paikassa. Jos ei olisi valmiiksi jo tapaturmavakuutukset Pohjolassa, vaihtaisin vakuutusyhtiötä varmistaakseni hoidon Omasairaalassa. Ovat vaan niin hyviä. Lääkärikeskuksessa potilasviihtyvyyteen vaikuttaa lääkärin lisäksi muu henkilökunta, joka voi olla joko ynseää tai sitten mukavaa ja osaavaa.   

Hinta-laatuvertailun ylivoimainen voittaja on Meedoc. Kela-korvauksen jälkeen hinta on 9.90€, halvempi kuin terveyskeskus.  Kaiken lisäksi säästyy aikaa ja taksirahaa. Kuten blogissani olen aiemminkin jo kertonut, Meedoc toimii mainiosti myös maapallon toisella puolella.
Minulle uusi asia oli se, että heiltä voi saada lähetteen Cityterveyden  yksikköön.  Etenkin, jos sairastaa jotain paljon laboratoriokokeita tarvitsevaa tautia, tämä on iso juttu.  Onneksi etälääkäri osaa tarvittaessa sanoa, että nyt heti päivystykseen.  Ja potilas pääsee lääkärille helpommin, kun osaa tarkemmin kertoa,  miksi on hoitoon hakeutunut. 

Jos kävelisit kaupan ovesta sisää ja myyjä saisi myydä sinulle ihan mitä tahansa ja sinulle jäisi pelkästään laskun maksu, tuntuisi aika oudolta.  Kuitenkin potilas kävelee yksityisen lääkärikeskuksen ovesta sisään.  Lääkäri myy sinulle firman laboratorio- ja kuvantamispalveluja, harvoin potilaalta itseltään kysytään, riittääkö budjetti. 

Julkinen sektorikin osaa yllättää iloisesti: Huslab Kampin odotustiloissa oli hyvä valikoima tämänvuotisia, jopa ihan uusia aikakauslehtiä.  Paitsi ei niitä ehtinyt lukemaan, kun olivat hyvin aikataulussa. Ja tiesittehän, että Huslab Kampissa saa lääkärin lähetteellä otettua laboratoriokokeita ja hinta on vain murto-osa yksityisten lääkäriasemien labrahinnoista.  Lääkärit eivät aina tästä tykkää, koska joutuvat käsin siirtämään tiedot omalle tietokoneelleen.


Tärkein  huomio kuluneeen kahden vuoden ajalta on se, että oma terveyskeskus on parantanut toimintaansa merkittävästi. En ole moitittavaa.  Kiireellisissä tapauksissa olen saanut ajan parin tunnin sisään sairaanhoitajalle, joka on tarvittaessa hakenut lääkärin paikalle.  Siksipä ei ole tarvinnut testata yksityisiä yleislääkäripäivystyksiä. Paitsi viikonloppuina, jolloin en ele viitstinyt lähteä tuntikauksiksi jonottamaan Haartmain päivystykseen. Joka on hyvin ankea, ellei ole ole lääkärin lähetettä.  Lähetteen kanssa mennessä Haartmanin sekä hoito että kohtelu Haartmanin sisätautien päivystyksessä oli erinomaisen laadukasta.

Terveystalo puutuu vertailuistani kokonaan.  Jostain syystä en ole ikinä käyttänyt. Enkä tunne ketään muutakaan omalla rahalla sairastavaa, joka käyttäisi.  Luultavasti on keskittynyt enemmänkin yritysten työterveyshuoltoon. Terveystalon brändi on vähän mitäänsanomaton. Mehiläisellä on vielä vähän menneen maailman hienon yksityissairaalan glamouria, Diacor taas maksaa veroja Suomeen ja käyttää voittovarojaan hyvätekeväisyyteen.  Aava on vanha ja suomalainen. Doctagon rakensi näyttävällä mainonnallaan itselleen hyvän imagon.

Näyttää siltä, että sotea odotellessa tämän parin vuoden kuluessa kaikki ovat kehittäneet toimintojaan hyvään suuntaan. Siitä palkkioksi kukat kuvassa.

Näissä blogeissa on kommentointimahdollisuus.  Odotan kommentteja. 






















Kommentit

farmaseutti033 sanoi…
Joku vois hankkia Huslab hinnaston ja julkaista netissä. Kuitenkin oleellisesti Cityterveyttäkin halvempi ja joskus mittaustarkkuus voi olla parempi, koska ehkä analysoivat Huslabissa heti vs. Cityterveys lähettää valtaosan näytteistä Synlab Tallinnaan tai kauemmaksi, jolloin näyte voi mennä matkalla pilalle.
farmaseutti033 sanoi…
MeeDoc, Dextra, OmaSairaala, CityTerveys, Huslab. Kiitos hyvästä listasta.

Sais tulla vertailua Tallinnan, Kreikan jne. halpamaiden lääkäreistä ja apteekeista. Tallinnassa kuulemma gastroskopia alle 100€, Suomessa 600€... Tosin ehkä suomalainen verikoe-keksintö GastroPanel osittain korvaa skopian: jos se on viitearvoissa ehkä skopiaa ei tarvita, ehkä(?). Kreikasta kuulemma halvalla lääkkeet ja laillisesti saa Suomeen EU-reseptillä, Meedoc ehkä myöntää EU-reseptin, jos ei niin Kreikkalaiselle lääkärille.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laboratoriotulokset - voiko niihin luottaa?

Potilas vertaili Helsingin yksityiset lääkärikeskukset

Kumma tauti ja kummat oireet