Sairaan hyvät säästövinkit silmälasien ostoon

Ostin uudet silmälasit. Vuosi sitten ostin Specsaversilta kahdet rillit.  Kun menin tarjoukseen kahdet yksien hinnalla.  Lasku noin 600 euroa.  Toisia olen käyttänyt kymmenkunta kertaa, pari tuntia voi pitää, sitten alkaa päänsärky.  Toiset eivät pysy päässä. Joku vuosi sitten ostin Stockmannin yläkerran Instrumentariumista Chanelin kehyksillä kahdet rillit, hinta jo lähellä tuhatta euroa. Käyttämättä jäi. Tähän asti käytin noita profiilikuvassakin olevia kalliita rillejäni, mutta linssit menivät sumeiksi.

Syksyllä kävin silmälääkärillä, piti ihan Espooseen asti matkustaa.  Minulla näöntutkimus on aina vähän työläämpi prosessi, kun on silmissä on optikusneuriittien jäljiltä vikaa myös näköhermossa. Huonojen rillikokemusten vuoksi kysyinkin silmälääkäriltä millaiset linssit pitäisi olla.

Silmälääkäri sanoi: linssiteknologia kehittyy niin nopeasti. Ei lääkärit niistä mitään tiedä. Optikot tietävät enemmän, keskustele optikon kanssa. Valitse ensin  ensin linssit ja siirry vasta sitten hintoihin, alennuksiin ja vasta viimeksi kehyksiin.  Linssejä on montaa merkkiä, suuria valmistajia on kolme. Keskustan suurissa liikkeissä rillejä myymässä on myyjiä, ei välttämättä optikkoja. Yleensä rillien osto menee niin, että valikoin kehykset, sitten annan reseptin tyttöselle, joka sitten kysyy, laitetaanko, kovat, heijastamattomat, ynnämitä vaan ominaisuuksia, jotka kuulostavat hyviltä.  Laitetaanko paksut vai ohuet linssit.  Niinpä sitten moniteholinssin kappalehinnaksi tulee monta sataa.

Nyt päätin, että en enää hanki yksiäkään rillejä, joita en voi pitää. Rilleissä kun pitää huomioida myös käyttömukavuus.  Niiden pitää pysyä päässä, sangat eivät saa hangata korvalehteä. Niinpä menin Arabianrannan ostoskeskuksen Silmäset-kauppaan.  To make a long story short, ensin optikon kanssa linssikeskusteluun meni puolen tuntia.  Sain kotiin esitteen, jossa kerrottiin linssien ominaisuuksia ja käyttötarkoituksesta.  Pitää siis tietää, mitä haluaa nähdä. Tietokoneella, lehden lukemiseen, autolla ajamiseen, onko tärkeä nähdä hyvin kauas, vai hyvin lähelle.

Sain uudet rillit. Vanhenin kerralla 10 vuotta.  En aiemmilla laseillani nähnyt pieniä ryppyjä, ihon virheitä, katkenneita verisuonia, silmien verestämistä, psoriaasihilseillyä... Jos ei katso peiliin, on mukava nähdä tarkemmin. Ihan kauas en näillä laseilla näe yhtä tarkasti, siksi vien entiset kaukolasit autoon.  Siellä niistä on hyöytyä enemmän. Käyttömukavuudessakin on valtavia eroja. Nyt minulla on Silhouette kehykset.  Tai eihän niissä ole kehyksiä, sangat ja pieni aisa nenän päällä.  Olin ollut uusissa rilleissä monta tuntia, eikä mieheni huomannut mitään.  Tuttavanikaan eivät ole huomaneet uusia silmälaseja. Niin, jos et ole Baba Lybeck tai Aira Samulin, et ehkä tarvitsekaan outoja kehyksiä.Eikä niitä itsekään huomaa, ovat niin kevyet.

Silmälasikauppiaat mainostavat kaikenlaisia erikoistarjouksia.  Niihin olen langennut ja rahaa on palanut kelvottomiin rilleihin. Niin, piirongin laatikossa on ainakin kymmenet ahneuksissaan ostetut "ilmaiset" rillit.

Maksoin 50 euroa lisää aurinkolasiominaisuudesta.  On muuten kätevää kun talviaurinko paistaa viistoon ja sokaisee.  Kulkeeko kukaan joulukuussa aurinkolasit mukana?

Silmälasien osto-ohjeet

1) valitse linssit
2) valitse hyvä optikko, joka tekee linssitilauksen silmiesi (ja reseptin) mukaan
3) sitten kun on linsseiltä vaadittavat laatuominaisuudet tiedossa, vertaile hintoja eri liikkeissä
4) kun tiedät, mitä käyttöominaisuuksia haluat sangoilta, valitse sellaiset, jotka eivät paina eikä hankaa, mutta pysyvät päässä
5) vasta nyt tarvitset peiliä ja valtset kehyksen muodon ja värit

Ja mitä tässä säästää?  Todennäköisesti saat lasit, joilla näet hyvin eikä tarvitse ostaa moneen vuoteen uusia.

Tulipa tosi tylsä juttu.  Mutta rillien ostoon tarvittava opiskelu on vielä tylsempää.  Eipä, silti olen tosi iloinen.  Näen niin hyvin.  Eikä siis johdu silmälääkärin lasimääräyksestä - vaan silmälääkärin neuvosta tutustua optikon kanssa perusteellisesti linssien ominaisuuksiin.

Kommentit

Annikki Autti sanoi…
Niiin...näin me voidaan olla eri mieltä siitä, mikä on hyvä ja mikä huono....minullakin on tuttavia, joille kehyksessä pitää olla määrätty merkki, että lasitkin ovat hyvät.... Itse en ole ostanut koskaan tähän kohta 70 ikävuoteen mennessä merkkikehyksiä, en ole raskinut....vaan minulle sopivat kehykset. Ja yrittänyt yleensä ostaa "huomaamatonta" mallia, kun ei ole ollut varaa ostaa esim. vaatteisiin sopivia värejä...No, sitten olemme kyllä käyttäneet tuota Spektraa monet vuodet, eli kahdet yhden hinnalla ja aurinkolasit on olleet ne toiset.....hinta yhteensä kummallekin n 450 eur...siis neljät lasit...sen jälkeen en ole enää ostanut 700 euron laseja, joka täällä Rovaniemellä ja siitä ylöspäin pohjoiseen on ollut jo kymmenen ja yksi vuotta sitten normaali hinta/ lasit....Mutta mikä oleellisinta, pitää olla hyvä optikko ja heissäkin on eroja, kuten kaikissa työtä tekevissä...
Ja juuri tämä, mikä on lasien pääasillinen käyttötarkoitus....ne aurinkolasit oli mitoitettu minulla golffin peluuseen....ja PA :lla kalastukseen.....
Sirkku Nyström sanoi…
Minä luovutin. Yritin löytää tarjouksista säädyllisen hintaista kombinaatiota, mutta ei riitä rahat. Ongelma ovat linssit, joissa on ikä-, liki-, hajataittonäköä ja vaikka mitä. Muuten silmät ovat terveet, mutta hinta huitelee pelkillä linsseillä noin 700-800 euron haarukassa. Siihen kun otetaan jonkinlaiset kehykset, joista silmät vielä erottuvat, ei eläkeläinen sellaisesta selviä.

Kelahan poisti kaikka alennukset/vähennykset kun tämä ikäluokka tuli ikänäköikään. Minusta on kohtuutonta että niin välttämätön hankinta kuin silmälasit ovat ihmiselle liian kalliit ja ne pitää itse kustantaa.

Sen siitä saa kun tässäkin asiassa kuluu viheliäiseen marginaaliin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus