Sotea ei saatu, on säästettävä. Aloitetaan suurkuluttajista.
Sote-mitalit menivät kepulaisille kyläpolitiikoille. Potilaille ei riittänyt edes pistesijoja. Hesarikin kirjoitti kalliita sote.palveluiden suurkäyttäjistä.
Suurkäyttäjä kuulostaa niin suurkuluttajalta. Suurkuluista voisi ryhtyä säästämään. Kummallinen tutkimus antaa käsityksen, että meitä käyttäjiä pitäisi ohjata. Kissanvillat! Potilaat ovat terveydenhuollon ainoa hyödyntämätön voimavara.
No, tietysti ongelmapotilaissa on paljon narkkareita, dementoituneita, luku- ja kirjoitustaidottomia ja kehitysvammaisia tai holhouksen alla olevia. Tosin heilläkin saattaa olla äiti, isä tai tytär, joka voisi huolehtia ohjauksesta.
Meillähän ei ole tietotekniikan kehityksestä muuta todistetta kuin nämä iankaikkiset keltaiset lappuset, joita olen täyttänyt joka luukulla, yhteensä kymmeniä kertoja. Onko tässä nyt mitään järkeä? Kuinkahan paljon aikaa ja resursseja menee näiden lappusten keräilyyn ja lähettelyyn?
Englannissa NHS pyrkii kouluttamaan potilaita pärjäämään sairautensa kanssa itse, tietysti hyvässä yhteisymmärryksessä lääkärinsä kanssa. Tähän meilläkin olisi päästävä. Tämä on niin suomalaista ajattelua, että potilaita ohjataan kuin lammaslaumaa. Miksei potilas voisi itsekin yrittää? Eikös olisi parempi, että omatoimisille annetaan riittävä informaatio-ohjaus. Näin jäisi resursseja rääpälepotilaiden luukulta luukulle talutteluun. Lääkäreille on Käypä Hoito-ohjeet. Potilaille myös Käypä Omahoito-suositukset, nettiin, selkokielellä, joka sairaanhoitopiirissä samanlaiset.
Terveydenhuollossa informaatio-ohjauksella on huono kaiku. Suomessa kun pitää lailla mitoittaa. Suomi ei ole luottamusyhteiskunta, Suomi on kyttäily-yhteiskunta. A-studiossa professori Aarno Palotie kiteytti asiat hauskasti. Toimittaja luetteli kaikkia geenitutkimuksen kauhukuvia ja riskejä. Palotie sanoi: Tämä on niin Suomea. Kaikki sähköisen toiminnan mahdollisuudet nukuttiin syvästi tyhmän neitsyen unta kun pohdittiin tietosuojariskejä.
Terveydenhuollossa pitää säästää, leikata kustannuksia. Eniten säästöjä saadaan järkeistämällä kalliiden potilasryhmien hoitopolkuja. Meitä ei pidä roudata pirssillä joka aivastuksesta satoja kilometrejä yliopistosairaalaan vaan potilaan ohjaamisen sijasta ohjataan tarvittaessa lääkäriä, joka saisi sähköpostilla kysyä neuvoa potilaan ja lähetteen lähettämisen sijasta. Ensiksikin pitää saada verkkoon koko maata koskevat Käypä Hoito-suositukset, joihin on automaattisesti liitetty myös kotona tehtävä itsehoitoprotokolla.
Ja ensiksi pitäisi kieltää sana vammaisetuudet. Etuuskortti ei ole valttia, jolla saadaan enemmän kuin toiset. Jos sopivasti vammaiseksi määritelty saa henkilökohtaisen avustajan palveluja x tuntia viikossa tekemään kauppamatkoja, leipomaan suklaakakkua tai mitä nyt vammaista sillä hetkellä huvittaa, pitää olla samanlainen etuus esimerkiksi äitini ystävälle Leenalle (nimi muutettu). Hän on kuuro, sokea ja liikuntakyvytön - toki täysissä järjissään. Hänelle kotihoito tuo kerran päivässä ruuan ja jakelee lääkkeet dosettiin. Ei häntä ole vuosiin kukaan vienyt minnekään. Viimeksi taisi olla ulkoilemassa viitisen vuotta sitten kun olin kotikylän kirjastossa puhumassa ja silloin 87-vuotias äitini lykkäsi hänet sinne potkukelkalla. Että semmoinen etuus oli. Repikää siitä.
Toisessa blogissani: http://satuksalonen.blogspot.fi/ kerron vanhustenhoidon suurimmasta ongelmasta, joka on työnantajabyrokratia.
Suurkäyttäjä kuulostaa niin suurkuluttajalta. Suurkuluista voisi ryhtyä säästämään. Kummallinen tutkimus antaa käsityksen, että meitä käyttäjiä pitäisi ohjata. Kissanvillat! Potilaat ovat terveydenhuollon ainoa hyödyntämätön voimavara.
No, tietysti ongelmapotilaissa on paljon narkkareita, dementoituneita, luku- ja kirjoitustaidottomia ja kehitysvammaisia tai holhouksen alla olevia. Tosin heilläkin saattaa olla äiti, isä tai tytär, joka voisi huolehtia ohjauksesta.
Meillähän ei ole tietotekniikan kehityksestä muuta todistetta kuin nämä iankaikkiset keltaiset lappuset, joita olen täyttänyt joka luukulla, yhteensä kymmeniä kertoja. Onko tässä nyt mitään järkeä? Kuinkahan paljon aikaa ja resursseja menee näiden lappusten keräilyyn ja lähettelyyn?
Englannissa NHS pyrkii kouluttamaan potilaita pärjäämään sairautensa kanssa itse, tietysti hyvässä yhteisymmärryksessä lääkärinsä kanssa. Tähän meilläkin olisi päästävä. Tämä on niin suomalaista ajattelua, että potilaita ohjataan kuin lammaslaumaa. Miksei potilas voisi itsekin yrittää? Eikös olisi parempi, että omatoimisille annetaan riittävä informaatio-ohjaus. Näin jäisi resursseja rääpälepotilaiden luukulta luukulle talutteluun. Lääkäreille on Käypä Hoito-ohjeet. Potilaille myös Käypä Omahoito-suositukset, nettiin, selkokielellä, joka sairaanhoitopiirissä samanlaiset.
Terveydenhuollossa informaatio-ohjauksella on huono kaiku. Suomessa kun pitää lailla mitoittaa. Suomi ei ole luottamusyhteiskunta, Suomi on kyttäily-yhteiskunta. A-studiossa professori Aarno Palotie kiteytti asiat hauskasti. Toimittaja luetteli kaikkia geenitutkimuksen kauhukuvia ja riskejä. Palotie sanoi: Tämä on niin Suomea. Kaikki sähköisen toiminnan mahdollisuudet nukuttiin syvästi tyhmän neitsyen unta kun pohdittiin tietosuojariskejä.
Terveydenhuollossa pitää säästää, leikata kustannuksia. Eniten säästöjä saadaan järkeistämällä kalliiden potilasryhmien hoitopolkuja. Meitä ei pidä roudata pirssillä joka aivastuksesta satoja kilometrejä yliopistosairaalaan vaan potilaan ohjaamisen sijasta ohjataan tarvittaessa lääkäriä, joka saisi sähköpostilla kysyä neuvoa potilaan ja lähetteen lähettämisen sijasta. Ensiksikin pitää saada verkkoon koko maata koskevat Käypä Hoito-suositukset, joihin on automaattisesti liitetty myös kotona tehtävä itsehoitoprotokolla.
Ja ensiksi pitäisi kieltää sana vammaisetuudet. Etuuskortti ei ole valttia, jolla saadaan enemmän kuin toiset. Jos sopivasti vammaiseksi määritelty saa henkilökohtaisen avustajan palveluja x tuntia viikossa tekemään kauppamatkoja, leipomaan suklaakakkua tai mitä nyt vammaista sillä hetkellä huvittaa, pitää olla samanlainen etuus esimerkiksi äitini ystävälle Leenalle (nimi muutettu). Hän on kuuro, sokea ja liikuntakyvytön - toki täysissä järjissään. Hänelle kotihoito tuo kerran päivässä ruuan ja jakelee lääkkeet dosettiin. Ei häntä ole vuosiin kukaan vienyt minnekään. Viimeksi taisi olla ulkoilemassa viitisen vuotta sitten kun olin kotikylän kirjastossa puhumassa ja silloin 87-vuotias äitini lykkäsi hänet sinne potkukelkalla. Että semmoinen etuus oli. Repikää siitä.
Toisessa blogissani: http://satuksalonen.blogspot.fi/ kerron vanhustenhoidon suurimmasta ongelmasta, joka on työnantajabyrokratia.
Kommentit