Terveysteknologiako uusi Nokia Suomelle?

Lääkäripäivien yhteydessä oli Terveysteknologia-näyttely. Sinne pääsi kuka tahansa, joka jaksoi tehdä pitkän sisäänkirjautumislitanian, jolla sitten sai tulostaa e-lipun.

Kokeilin kellahtaa Elsi Technologies älylattialle ja heti syttyi punaisia valoja ja vähän ajan päästä piippasi hälytys. Kyllä sillä voi vähentää hoitokäyntejä palvelutaloissa ja hoivakodeissa. Mutta haluaako mummo älylattian, haluaisiko mummo jonkun ihmisen, joka kävisi sanomassa huomenta tai hyvää yötä.  Yksin asuvat vanhukset kyllä pelkäävät sairauskohtausta ja sitä, että joutuvat pitkään yksin virumaan apua odottaen.  Eivät he kuolemaa pelkää. Älylattia olisi ratkaisu, mutta eipä sitä taida kannattaa joka mökkiin asentaa.  Lopputulemana on kai juuri se, että laitoksissa se alentaa kustannuksia, mutta sitten vie asukkailta juuri sitä, mitä kipeimmin kaivataan - toisen ihmisen läsnäoloa.  Ehkäpä mummojen pitää ryhtyä kellahtelemaan, että edes joskus joku kävisi katsomassa.

Tarjolla oli monenlaista hienoa ohjelmistoa terveydenhuoltoon.  Niinpä.  Tätähän kunnallinen itsemääräämisoikeus pahimmillaan on.  Jokaisen kunnan isät ja äidit ja saavat kuntiinsa tilailla mitä lystäävät, yhteensopivuudesta viis.

Ajattelin tutkailla, olisiko siellä jotain kätevää potilaan ja lääkärin yhteistyötyökalua. On kaikenlaista kuntoilu-, laihdutus- ja itsetarkkailuohjelmaa.  Unen laatua ja määrää voi mitata.  Sairaalloinen itsensätarkkailu saanee (jos ei ole jo saanut) oman numeron kansainväliseen tautiluokitukseen, sinne jonnekin psykiatrian F-kirjaimiin, minne mielestäni hyvin sopiikin.

Oli siellä lasten Angry Birds verensokerimittari, joka lähettää mittaustulokset iskän kännykkään. En tiedä, onko ohjelmaa, jolla iskä voi sitten pelailla lapsen sokeriarvopeliä. Saattaa olla, että lapsi mittailee innokkaammin lintumittarilla, Jos lapsi siitä tykkää, keksintö on hyvä.

Kittilässä pitkään asuneena näin messuilla mielenkiintoisia laitteita, joilla voisi säästää tuhansia euroja pirssikuluja, mutta ei niitä ole missään käytössä.  Ei kunnan kannata ostaa muutaman sadan euron silmänpainemittaria, Kela kun maksaa pirssit Rovaniemelle.  Sehän ei ole kunnalta pois. Etälääketiedettä ei kannata Suomessa kehittää. Täällä voidaan etäsiirtää kustannukset jonkun toisen kukkarosta pois.

Olen jo pitkään haaveillut jostain kätevästä keinosta tallentaa verenpainelukemia. Verenpaineen kanssa on kymmenkunta vuotta ollut pientä ongelmaa.  Vuosien saatossa on kokeiltu noin kymmentä lääkettä (joiden nimistä muistan vain yhden). Jostain tuli allergiaa, toisesta päänsärkyä, kolmas ei laskenut verenpainetta ja diureetit vasta oikein huonosti sopivat. Verenpainetta on hoidettu useamman yksityislääkärin, terveyskeskuksen ja yliopistosairaalan ohjein. Olisi tarpeen joku järkevä yhteenveto, josta näkyisi, mitä on käytetty, miten on toiminut ja mihin suuntaan on pitkällä tähtäyksellä menty. Ihan höpöhöpöä tämä tupakanpolton vaikutus verenpaineeseen.  Minulla vain nousi.

Minulla on aika monta ystävää, joille verenpainetauti tulee elinikäiseksi ystäväksi.  Useimmiten se vaatii useampia lääkityskokeiluja ja usein myös käy niin, että uusi lääkäri ottaa käyttöön jo kerran huonoksi todetun lääkkeen ja taas tulee niitä paljon mainostettuja turhia lääkärissäkäyntejä.  Verenpainetauti jos mikä olisi juuri sellainen vaiva, jossa huolellisesti tehdyt kotimittaustulokset voisi lähettää käyränä lääkärille.  On se aika typerää mennä sinne vastaanotolle tuhlaamaan omaa ja lääkärin aikaa. En tunne mummoja, joiden näkö ja hienomotoriikka riittäisi täyttämään niitä lappusia, joita terveyskeskuksesta annetaan mukaan kotiseurantaa varten.

Päivitin Windowsin 8.1:een.  Siinä ilmaantui valikko Health & Fitness. Ennen kuin poistin avausnäkymästä, vilkaisin.  Siellähän on verenpaineen seurantaan oikein ohjelma, joka jopa laskee keskiarvon.  Paitsi että sitä ei voi tulostaa, eikä lähettää.

Terveysteknologiasta voi tulla tulevaisuuden bisness.  Nyt on riskinä, että käy kuten Nokialla, tehdään hienoja insinöörijuttuja, joita ei kukaan osaa käyttää. Jos terveysteknologialla halutaan saada kustannussäästöjä, on otettava potilaat mukaan suunitteluun.  Kysyttävä heiltä, mitä halutaan ja tehtävä laitteet ja ohjelmat sellaisiksi, että tavallinen ihminen osaa niitä käyttää. Näin potilaista tulee asiakkaista ja syntyy binestä. Vaikka se uusi Nokia.

#terveysteknologia #Nokia #Lääkäripäivät

     









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus