Magneettikuva, valinnanvapaus ja kilpailutus

Kilpailutin magneettikuvausta ja vertailin hintoja Helsingissä.  Tässä pikavinkit omalla rahalla maksaville potilaille. Hintavaihtelu on 175 eurosta 700 euroon.  Mistä kannattaa maksaa ja mistä ei? Netissä hinnat eivät aina näy ja eivätkä ole ajan tasalla, joka tapauksessa pitää soittaa ja kysyä.  Samalla voi kysellä muutakin.

Lääkärihinta.fi on kätevä vertailuja tehdessä. Hinnat vaihtelevat evätkä aina ole sivustolla ajan tasalla. Siitä pääsee kätevästi yhdellä klikkauksella suoraan palveluntuottajan sivulle.

Teslat kertovat laitteen tehosta.  3.0 Teslan laitteella saa yleensä tarkempaa kuvaa. Huomasin sen viime viikolla, kun aivoni olivat valkoisten signaalikirkastumien pilkuttamat sieltä ja täältä.  Jotkut alueet olivat kokonaan "valaistuneet".   Onneksi kuvat oli Meilahdessa katsonut toinenkin, kokeneempi neuroradiologi.  Leesiot eivät olleet juuri lisääntyneet edellisestä 10 vuoden takaisesta kuvasta.  Silloisella 1.5 Teslan laitteella otettiin 5 mm:n leikkeitä, 3 Teslalla 1 millisiä, sen vuoksi kuvassa vaan näkyi masentavan runsasta pilkutusta, kun pienetkin pääsivät kuvaan. Lisääntynyt tarkkuus on todella merkittävä. Likvortilat olivat onneksi kutakuinkin ennallaan.

Laitteen ikä ja ohjelmistopäivitys Teknologia kehittyy ja laitteetkin vanhenevat, uudet ovat yleensä parempia.  Ohjelmistoa pitää myös ylläpitää ja päivittää.  Yleensä kuvantamislaitokset eivät verkkosivuillaan kerro juuri mitään laitteistonsa kunnosta.  Paitsi jos on uudet laitteet, siitä mieluusti kerrotaan.

Henkilökunnan ammattitaito kuvat pitää osata ottaa oikeasta paikasta. Välttämättä kaikki kuvia ottavat henkilöt eivät osaa tehdä monia erilaisia asetuksia leikesarjoihin.

Onko radiologi (röntgenlääkäri) paikalla kuvauksen aikana? Jos kuvataan jotain laajempaa aluetta (esim. ylävatsa tai alavatsa), radiologi osaa, kuten valokuvaajakin, tarvittaessa zoomata, jos näyttää, että pitää katsoa tarkempaan.  Hän myöskin laittaa varjoaineen tarvittaessa, mikä säästää kustannuksia ja potilasta. Ilman radiologia kuvattaessa useimmiten laitetaan kanyyli ja varjoaine.   Tämä lisää kustannuksia viitisenkymppiä.

Uskaltaako halpafirmoja käyttää?  Jos on selkeä ja "helppo" kohde, vaikkapa polvi tai olkapää, valitani on ilman muuta joko Helsingin Magneettikuvaus tai Cityterveys  Hinnat vaihtelevat 175-185 euron välillä.  Päivän hinta kannattaa katsoa netistä ja tarkistaa aikaa varatessa.  Ne eivät tee vatsan alueen kuvantamisia.

Jos kuvauttaisin omalla rahalla aivojani, valitsisin 3 Teslan laitteen ja paikan, jossa kuvat katsoo kokenut neuroradiologi.

Ahtaanpaikan kammoisille voi olla tärkeää, että putki on väljä. Kaikenlaisia muuttujia on, potilaalle valinta ei ole ollenkaan yksinkertaista.  Lähettävän lääkärin on osattava yksilöidä kuvauskohde hyvin.

Viimeksi maanantaina kävin Ruoholahden Diacorissa.  Soittaessani sinne puheluun vastasi reipas hoitaja, olin varaamassa aikaa 3 Teslan ylävatsan magneettikuvaan.  Hoitaja sanoi: "meillä on ylävatsan kuvaukseen puolentoista Teslan koneessa niin hyvä kuvasarja.  Sillä saa parempia kuvia kuin kolmen teslan koneella.  Vakuutuin hoitajan puheesta niin, että valitsin sen. Enkä edes muistanut kysyä hintaa. Radiologi oli paikalla, ei tarvittu varjoainetta. Hienosti sujui. Haikeana jään Diacoria kaipaamaan.Puolen tunnin kuluttua sain lausunnon ja kuva-cd:n mukaani. Hinta oli 490 euroa - hinta-laatusuhde kohdillaan. Toivotaan, että jotain Diacorin hyvistä puolista siirtyy yrityskaupan myötä Terveystalon käytäntöihin.

Kuvantamisen ajoitus  ei ole yhdentekevä. Minulla valinta kesti liian kauan. Kuvittelin, että ei ole mitään kiirettä.  Vatsa-aortan aneurysma oli 51 mm. Kasvua runsaassa puolessa vuodessa liki sentti.   Niinpä lääkäri sanoi tekevänsä sähköisen lähetteen Meilahden verisuonikirurgeille. Toivottavasti posti menee perille enkä putoa jonosta virtuaaliavaruuteen. Jos en olisi jäänyt vatuloimaan niin yli kuukaudeksi, olisin päässyt hoitoon jo ennen kesälomia.  Nyt menee heinäkuun loppuun. 

Magneettikuvauksen osto on potilaalle aika haastavaa puuhaa. Kaikki potilaat eivät tiedäkään, että yksityissektorilla voi itse valita kuvantamispaikan.  Tosin lääkärille on helpompaa, jos kuvat sijaitsevat oman firman tietojärjestelmässä.  Jäi vähän pohdituttamaan, kuinka aikanaan valinnanvapauden kanssa pärjään.  Tämä tuntuu olevan aika monimutkaista.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus